Julkisen hankinnan voisi kuvitella olevan melko kohdallaan, jos hankintapäätöksen tekijät pitävät sitä perusteiltaan järkevänä. Näin yleensä on, jos ostaja saa haluamansa laatua sopivaan hintaan.
Koska perustelujen järkevyyteen liittyy julkisissa hankinnoissa erityisen suuri vaatimus, ei järkevyyden arviointia voi jättää yksin hankintapäätöksen tekijöille. Tästä syystä Suomessa ja EU:ssa on säädetty julkisten hankintojen kilpailutuksesta.
Kilpailutus on usein paras tapa varmistaa järkevä hankintapäätös. Tämä kuitenkin vaatii taitoa kilpailuttajalta.
Jos kilpailutusta ei osata, tuloksena voi olla hinnaltaan edullinen, mutta järkevyydeltään kyseenalainen hankinta. Vai mitä voi sanoa Trafin puhelinpalvelun siirtymisestä Espanjaan tai kouluruuan lennättämisestä kaukomailta keskelle Suomen vahvinta maatalousaluetta?
Tällaisissa hankinnoissa on kyse hölmöilystä, joka olisi voitu välttää, jos olisi osattu määritellä, mitä ollaan tilaamassa.
Kunta ei saa suosia palvelu- tai tavarahankinnoissaan tiettyä yritystä tai aluetta. Se voi kuitenkin varmistaa kilpailutuksen ehdoissa, että myös paikalliset yritykset ja tuotteet pääsevät kilpailuun mukaan (MT 1.3.).
Kunnan ei ole pakko esimerkiksi ruokahankinnoissa tyytyä epämääräisiin halpatuontieriin. Haluttuun laatuun päästään, jos vaatimuksia esitetään myös tuoreudelle ja tuotantotavalle. Hankintaerien koko puolestaan ratkaisee, voivatko myös pienet yritykset osallistua kilpailuun.
Kunnissa kilpailutuksessa on vielä oppimista. Osaamista kannattaa kuntalaistenkin päättäjiltään vaatia.