• Kännääminen väheni

    ”Suomalaiset ovat hillinneet ryyppäämistään siinä määrin, että tämä on alkanut näkyä tilastoissa.”
    Pääkirjoitus
    28.12.201106:00
    MT toimitus

    Vuoden vaihde tuottaa aina kasapäin tilastoja eri aloilta. Tämän vuoden tilastot eivät ole vielä valmiit, mutta se tiedetään, että talouden puolella on menty alamäkeen.

    Viime vuodelta sen sijaan tiedetään paljon. Sieltäkin löytyy alaspäin meneviä käyriä. Niiden joukossa on mm. alkoholinkulutus ja vielä ilahduttavampaa – alkoholisairauksien määrä. Suomalaiset ovat hillinneet ryyppäämistään siinä määrin, että tämä on alkanut näkyä tilastoissa.

    Suomalaiset kuluttivat viime vuonna kymmenen litraa alkoholia henkeä kohti. Läträäminen väheni edellisvuoteen verrattuna kahdella desilitralla eli kahdella prosentilla.

    Kymmenen litraa on edelleen paljon. Tiedetään, että kymmenen prosenttia väestöstä kuluttaa viinasta puolet. Tämä näkyy kuolinsyytilastoissa.

    Viime vuonna alkoholiin kuoli noin 2 000 ihmistä. Tämän lisäksi kuoli kännipäissä toikkaroidessaan yli 400 henkeä. Kaikkiaan tapaturmaisesti menehtyi viisinkertainen määrä, lähes 3 000 ihmistä.

    Luvut ovat edelleen hyvin korkeita. Myönteistä on kuitenkin, että ne alenevat. Suomalaisten humalahakuisuus taitaa sittenkin olla vähenemässä.

    Alkoholihaittojen väheneminen liittyy valistukseen. Se ei silti ole pääsyy. Valistustakin tärkeämpiä asioita viinapolitiikassa ovat saatavuus ja hinta.

    Saatavuutta ei ole yritetty rajoittaa, mutta alkoholin hinta on noussut. Kun myös Viro on korottanut viinan hintaa, ei alkoholin tuontikaan ole enää aivan yhtä houkuttelevaa kuin ennen. Opetus on, että vaikka viina on hintansa väärti, hinta-asetta on syytä käyttää.

    Artikkelin aiheet
    alkoholin kulutus
    tilastot
    suomalaiset
    viinapolitiikka
    alkoholihaitat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea