• Viljelijät vaativat hallitusta toteuttamaan lupauksensa

    Viljelijöillä on hyvät syyt vaatia kaikkia hallituspuolueita toteuttamaan maataloutta ja maaseutua koskevat hallitusohjelman kirjaukset samalla päättäväisyydellä kuin se ajaa työelämää koskevia kirjauksiaan.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Maatalous
    21.3.202417:13
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Keski-Euroopassa viljelijät ovat järjestäneet traktorimarsseja jo kuukausia. Niillä on protestoitu Euroopan unionin toimintaa, kansallisia päätöksiä ja kaupan liian vahvaa asemaa vastaan. Vaikka eri maiden tuottajien tilanne ja protestien painopiste ovat olleet erilaisia, yhteistä marsseille on ollut huoli ruuantuotannon heikosta kannattavuudesta ja tulevaisuudesta. Pitkään jatkuneet protestit ovat tuottaneet myös tulosta.

    Vaikka suomalaisten tuottajien tilanne on samankaltainen muiden EU-maiden tuottajien kanssa, tuottajat eivät ole marsseille lähteneet. Paine tuottajien keskuudessa on kuitenkin kasvanut niin suureksi, että tänään tilanne muuttuu ja traktori lähtevät lakkoilun sijaan Ruokamarssille eri puolilla Suomea.

    Ruokamarssien järjestäjinä ovat alueelliset tuottajaliitot. Tarkoituksena on tavata kuluttajia ja päättäjiä ja kertoa heille, miten viljelijöillä nyt menee.

    MTK:n Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomien tuottajaliitot marssivat perjantaina Ylivieskan Ryskypäiville kello 9-10. Myös Itä- ja Keski-Suomen MTK-liitot järjestävät tapahtuman Kuopion torilla perjantaina kello 11-13. Etelä-Pohjanmaan tuottajaliitto järjestää viljelijäkokouksen lauantaina Seinäjoen ravikeskuksessa. (MT 20.3).

    Aikaisemmin traktorimarsseille lähtemistä on hillinnyt se, että muun muassa MTK:n toisen puheenjohtajan Tero Lahden mielestä pitää olla selvillä, mitä vastaan osoitetaan mieltä. Hänen ja MTK:n järjestötoimenjohtajan Perttu Pyykösen mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelma on sellainen, ettei tuottajilla ole syytä osoittaa mieltä hallitusta vastaan.

    Jos hallituksen tavoitteet eivät toteudu, traktorimarsseja saattaa olla tulossa lisää.

    Tuottajat haluavat antaa hallituksella aikaa toteuttaa ohjemaansa. Eri asia on, miten hallitusohjelman hyvät tavoitteet toteutuvat käytännössä. Myös Rinteen ja Marinin hallitusten maataloutta koskevat ohjelmakirjaukset olivat hyviä, mutta niiden siirtäminen käytäntöön ei onnistunut.

    Vaikka Ruokamarssia ei ole suunnattu hallitusta vastaan, halutaan sillä kuitenkin muistuttaa hallitusta lupauksistaan. Jos hallituksen tavoitteet eivät toteudu, traktorimarsseja saattaa olla tulossa lisää.

    Valtiontalous on syvissä vaikeuksissa, mutta huhtikuun budjettikehysriiheen valmistautuvaa hallitusta muistutetaan myös siitä, ettei julkinen talous ole vaikeuksissa maatalouden takia. Viljelijätukien määrä on vähentynyt samaan aikaan kun valtion budjetin loppusumma on vuodesta 2002 paisunut 35,2 miljardista 87,9 miljardiin euroon.

    Pyykkösen mukaan ruokamarsseilla on tarkoitus muistuttaa maa- ja metsätalouden elintärkeästä merkityksestä ruokaturvalle ja huoltovarmuudelle. Pelkäksi muistutukseksi tärkeästä asiasta marssit eivät jää, koska taustalla on tuottajien huoli ruokaketjun tulonjaosta. Asia on ollut päättäjien tiedossa vuosia, mutta konkreettiset toimet tilanteen muuttamiseksi ovat jääneet kosmeettisiksi.

    Tuottajat haluavat traktorimarssilla kertoa, että vaikka ruokakauppa sanoo rahoittavansa ruuan alennusmyynnit omista katteistaan, kauppa on kriisien keskellä tehnyt ennätystuloksia. Samaan aikaan ruokaketjun alkupäässä sekä ruokateollisuus että maatilat ovat vaikeuksissa.

    Ainakaan vielä eivät maataloutta koskevat hallitusohjelman hyvät kirjaukset ole edenneet. Työministeri Arto Satosen (kok.) mielestä elintarvikemarkkinalain muuttaminen pitäisi hoitaa ensimmäisenä kuntoon. Hän muistutti MT:n haastattelussa, että asia on maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) vastuulla. (MT 8.3.)

    Viljelijöillä on hyvät syyt vaatia kaikkia hallituspuolueita toteuttamaan maataloutta ja maaseutua koskevat hallitusohjelman kirjaukset samalla päättäväisyydellä kuin se ajaa työelämää koskevia kirjauksiaan.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen