• Kyllä maalla olisi mukavaa

    Pääkirjoitus
    18.12.201901:00
    MT toimitus

    Maalla asuminen on edelleen monen suomalaisen toive. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan lähes miljoona suomalaista suunnittelee vakavasti muuttavansa maalle (MT 16.12). Lisäksi reilu neljännes kansasta haaveilee maallemuutosta, jos elämän tilanne sen sallisi. Metropolialueella näitä haaveilijoita on enemmän kuin maassa keskimäärin.

    Kyselyn tulos ei yllätä. Muuttosuunnitelmien nähdään toteutuvan myös käytännössä. Maallemuutto jää kuitenkin uutisissa usein varjoon, koska muuttojen päävirta on edelleen kasvukeskusvoittoinen. Väestön keskittämistä tukevia päätöksiä perustellaan yhä ihmisten halulla muuttaa kaupunkiin. Monen mielestä maalla olisi kuitenkin mukavampaa.

    Artikkelin aiheet
    maalla asuminen
    maallemuutto
    maaseutu
    kaupungistuminen
    metropolialue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea