• Seuraava metsätaisto vaatii suoria rivejä

    Suomen etu vaatii nyt metsäyhtiöiltä yhteistä EU-linjaa
    Pääkirjoitus
    25.9.201702:00
    MT toimitus

    Taistelu Suomen metsävarallisuuden käytöstä ei taukoa. Viime viikon Euroopan parlamentin äänestys metsien hiilinielutulkinnoista päätyi lopulta metsänomistajien ja kotimaisen teollisuuden kannalta siedettävään kompromissiratkaisuun. Se turvasi metsien vastuullisen talouskäytön.

    Hengähtämisen aikaa ei kuitenkaan ole. Tiukka taisto on taas tulossa. Parlamentti äänestää jo 19. lokakuuta EU:n ympäristövaliokunnan mietinnöstä, jossa erityisesti turvemaiden käyttöön ja metsistä saatavan biopolttoaineiden käyttöön on otettu äärimmäisen tiukka kanta.

    Sähköön vahvasti uskovan ympäristövaliokunnan kannan on arvioitu jopa estävän Suomen biopolttoainehankkeet. Sen mukaan turvepohjaisilta mailta ei käytännössä voisi kerätä energiakäyttöön menevää puuta.

    Muun muassa Kaidi ja St1 joutuvat seuraamaan suunnittelemiensa investointien osalta tämän red II:ksi nimetyn äänestyksen lopputuloksen. Jos huonosti käy, isot investoinnit jäävät toteutumatta, verotulot saamatta sekä työpaikat syntymättä.

    Vaikka vahvasti vihreiden voimin väännetty ympäristövaliokunnan mietintö on metsänomistajille ja metsäteollisuudelle erittäin vaikea hyväksyä, asetelma ei ole toivoton. Tällä kertaa komission pohjaesitys on pitkälti Suomen kansallisten tavoitteiden mukainen.

    Komissio lähtee siitä, että metsien biopolttoainekäyttöä voidaan tarkastella maakohtaisesti. Suomessa se on tulkittu niin, että kansallinen lainsäädäntö nykyisellään riittää pitkälle.

    Silti asiasta äänestetään eri valiokunnissa syksyn aikana useita kertoja. Vielä tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida, mikä on asetelma lopullisissa äänestyksissä.

    Jo aiemmassa hiilinieluäänestyksessä Suomen europarlamentaarikkojen rivit hajosivat. Toisin kuin ruotsalaiset kollegansa, suomalaiset vihreät äänestivät maan hallituksen ajamaa laajaa kansallista tukea nauttinutta esitystä vastaan. Samoin tekivät Sirpa Pietikäinen (kok.) ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

    Erityisesti Kyllöselle asia on ollut raskas. Sen verran vahvasti Vasemmistoliiton ay-siipi on metsä- ja biotuotealan työpaikoista ollut huolissaan. Myös Pietikäisen äänestyskäyttäytyminen on herättänyt kohua hänen omassa taustaryhmässään kokoomuksessa, joka muuten on ollut vahvasti hallituksen linjauksen takana.

    Myös Elinkeinoelämän edunvalvonnalle tuleva äänestys on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Metsäteollisuus ry:llä ei ole asiassa kantaa, koska sen suuret jäsenet UPM ja metsänomistajien oma Metsä Group ovat asiasta eri mieltä (MT 22.9). Asiassa vahvasti vaikuttava metsänomistajien MTK on jäämässä ilman tukijaa.

    Aiemmassa lulucf-äänestyksessä Suomen metsätalouden pelastaneen kompromissin rakentamisessa ansiokkaasti urakoinut europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) vahvistaa asian.

    Hänen mukaansa isoja metsäyhtiöitä on nyt huomattavan vaikea saada yhteisen pöydän ääreen. Eri näkemys yhtiöillä on käytännössä siitä, millaisesta materiaalista biopolttoainetta voi valmistaa. Metsä Group haluaisi biopolttoaineeksi käytettävälle puuainekselle UPM:ää tarkemmat kriteerit, koska se arvioi puusta saatavan paremman katteen muina tuotteina.

    Eriseuraisuuteen ei Suomella olisi nyt varaa. Lobbaus edellisenkin äänestyksen tulkinnoista on vielä menossa. Samalla Suomen pitäisi pystyä huolehtimaan ratkaisusta, jossa biopolttoaineilla voitaisiin korvata ilmaston kannalta haitallisia fossiilisia polttoaineita. Se olisi ympäristön ja maakuntien työllisyyden kannalta aivan keskeistä.

    Suomen 20 miljoonasta metsähehtaarista noin kolmannes on turvepohjaisilla mailla. On äärimmäisen tärkeä varmistaa näiden maiden tuotteille reilu kohtelu sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla.

    Artikkelin aiheet
    metsäpolitiikka
    biopolttoaineet
    eu-lainsäädäntö
    metsäteollisuus
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin