Varautuminen on rauhan tae ja siitä on vain maksettava

Suomi käyttää puolustukseen tänä vuonna noin 6,2 miljardia euroa, mikä vastaa Naton arvion mukaan 2,4 prosenttia ennakoidusta bruttokansantuotteesta. Summa on suuri, lähes kaksinkertainen viiden vuoden takaiseen puolustusbudjettiin verrattuna. Iso osa kasvusta tulee uusien hävittäjien hankinnasta, sekä Ukrainalle luovutetun materiaalin korvaamisesta uudella. Vuoteen 2027 ulottuvalla kehyskaudella määrärahat pysyvät lähes samalla tasolla. Hävittäjähankintojen ja merivoimien alushankintojen jälkeen määrärahojen taso on auki, mutta Suomi on sitoutunut pitämään puolustusmenot Naton vaatimassa kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta. Tavoitteesta on myös laaja poliittinen yhteisymmärrys yli puoluerajojen.

Maailmantilanteen muuttuessa entistä epävarmemmaksi eteen on noussut kysymys, tulisiko Suomen puolustusmenojen taso nostaa pitkällä aikavälillä selvästi yli 2 prosentin tavoitteen, esimerkiksi 2,5 tai jopa 3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kylmän sodan aikaan 3 prosentin taso on oli eurooppalaisille Nato-maille tyypillinen. Puolustusvoimissa nähdään vahvasti, että lisärahoitukselle on tarvetta. Osviittaa antaa Ruotsi, joka päätti nostaa puolustusmenot 2,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2028 mennessä. Nato-liittolaiset ovat kasvattaneet nopeasti puolustusmäärärahojaan Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. 10 vuotta sitten kahden prosentin tavoitteeseen ylsi vain kolme liittokunnan jäsentä. Tänä vuonna 23 Nato-maata yltää tavoitteeseen. Ei ole yllättävää, että suhteellisesti eniten rahaa puolustukseen käyttävät Venäjän rajalla olevat jäsenmaat. Silti etenkin eteläisessä Euroopassa on edelleen Nato-maita, jotka käyttävät puolustukseen vain runsaan prosentin bruttokansantuotteestaan.

Hyökkäyssotaa käyvä Venäjä on virallisesti lisäämässä puolustusmenojaan ensi vuonna 30 prosenttia 130 miljardiin euroon. Todellisuudessa sotaan ja varusteluun käytetään vielä enemmän rahaa. Arvioiden mukaan Venäjän puolustusmenot ovat noin kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on vain puolet siitä, mitä Neuvostoliitto kulutti aseisiin kylmän sodan huippuvuosina. Venäjän taloudelliset kyvyt ovat viime kädessä kuitenkin rajalliset. Silti se kykenee muodostamaan vakavan uhan paitsi rajanaapureilleen, myös koko Euroopalle. Yhdysvallat on edelleen ylivoimainen sotilasmahti. Sotilasmenojen osuus maan taloudesta on kuitenkin pitkällä aikavälillä koko ajan laskenut. Kiina on kasvattanut sotilasmenojaan viime vuosina nopeasti. Suhteessa jättiläisvaltion talouteen puolustusbudjetti on edelleen hämmentävän pieni. Kiinalla olisi halutessaan mahdollisuus käyttää aseisiin vielä paljon enemmän rahaa.

Puolustuspolitiikasta ei missään oloissa saisi tulla poliittista pelinappulaa. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ehdotus puolustusvoimien rahoitusta koskevasta parlamentaarisesta periaatesopimuksesta onkin kannatettava. On selvää, että tässä taloustilanteessa satojen miljoonien tasokorotus puolustusmenoihin olisi pois muista tärkeistä asioista. Silti se hinta kannattaa maksaa. Suomen ja Nato-liittolaisten riittävä sotilaallinen pelote on ainoa tapa estää sodan leviäminen Suomen välittömään läheisyyteen. Rahalle on kuitenkin saatava vastinetta. Kaikki puolustushankinnat eivät ole olleet onnistuneita. Ulkomaisen kaluston lisäksi painopistettä olisi suunnattava yhä enemmän kotimaisen puolustusteollisuuden ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen. Pohdinnassa on hyvä pitää mukana myös asevelvollisuuden laajentaminen ja nopean valmiuden joukkojen kasvattaminen.