• Politiikka kiinnostaa nyt suomalaisia enemmän kuin koskaan – siihen kannattaa lähteä mukaan myös käytännön tasolla

    MT:n pääkirjoituksessa kannustetaan ihmisiä osallistumaan politiikaan kasvokkain, koska se lisää ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan.
    Presidentinvaalit innostivat ison joukon suomalaisia mukaan käytännön vaalityöhön.
    Presidentinvaalit innostivat ison joukon suomalaisia mukaan käytännön vaalityöhön. Kuva: Jarno Mela
    Pääkirjoitus|Politiikka ja talous
    15.3.202405:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Vastakkainasettelun lisääntymisestä ja politiikan kielen kovenemisesta on oltu huolissaan jo pitkään. Tutkimusten mukaan polarisaatio suomalaisessa yhteiskunnassa on lisääntynyt. Saman kehityksen toinen puoli on, että politiikka kiinnostaa yhä useampia.

    Elinkeinoelämän valtuuskunnan Taloustutkimuksella teettämän arvotutkimuksen mukaan kiinnostus politiikkaa kohtaan on noussut ennätyslukemiin. 71 prosenttia suomalaisista seuraa nyt politiikkaa aktiivisesti. Vuoden 2002 tutkimuksessa peräti 68 prosenttia suomalaisista katsoi, että politiikka on yhdenmukaistunut liiaksi ja puolueiden erot ovat hämärtyneet. Nyt tätä mieltä on enää 36 prosenttia suomalaisista. Samalla yhä useampi suomalainen löytää puolueen, joka ajaa itselle tärkeitä asioita. Käytännön tasolla kehitys näkyy suhteellisen korkeina äänestysprosentteina viime vaaleissa.

    Yhä useampi suomalainen löytää puolueen, joka ajaa itselle tärkeitä asioita.

    Parinkymmenen vuoden takainen Matti Vanhasen (kesk.), Jyrki Kataisen (kok.) ja Eero Heinäluoman (sd.) johtama politiikka näyttää nykynäkökulmasta tylsältä asioiden hoitamiselta. Sellaisena useimmat ihmiset sen myös tuolloin kokivat. Politiikan väännöt liikuttivat lähinnä toimittajia ja puolueiden aktiiviväkeä. Myös maailma oli erilainen. Terrori-iskuista huolimatta 2000-luvun maailmaa väritti vahva usko hyvinvoinnin kasvuun ja liberaalin demokratian voittoon.

    Vaikka politiikka tarjoaa äänestäjille nyt selkeämpiä vaihtoehtoja, pitävät ihmiset sitä yhteistyökyvyttömänä riitelynä ja taktikointina. EVA:n tutkimuksen mukaan peräti 87 prosenttia suomalaisista arvioi, että asioiden yksinkertaistaminen, tahallinen vääristely ja valehtelu ovat yleistyneet politiikassa. Suomalaisten suhtautuminen politiikan muutoksen onkin kaksijakoista. Toisaalta puolueiden välisten erojen kasvamista ja vaihtoehtojen kirkastumista pidetään hyvänä asiana. Samaan aikaan tuomitaan lisääntynyt riitely ja politiikan kärjistävä puhetapa.

    Demokratiaan kuuluu kriittisyys valtaapitäviä kohtaan. Menneiden seesteisten aikojen haikailu ei myöskään vie keskustelua eteenpäin. Kasvokkain tapahtuva keskustelu on kuitenkin lähes aina asiallisempaa, kuin sosiaalisen median välityksellä huutelu. Siitä syystä olisi hyvä, että mahdollisimman moni politiikasta kiinnostunut osallistuisi siihen myös käytännön tasolla vaaleissa ja käytännön tasolla.

    Lisää aiheesta
    • Viljelijät järjestivät traktorimarssin Helsingissä vuonna 2016. Alkuvuosi 2024 on Euroopassa ollut viljelijöiden mielenosoitusten ja mellakoiden täyteinen, mutta Suomessa ei toistaiseksi ole nähty mielenilmauksia.

      Politiikka | Kokoavasta politiikasta on tultu nimitteleviin ministereihin, ja se käy kalliiksi – maatalous, yritykset ja kansalaiset tarvitsevat yhtenäisyyttä

    • Suomalaisten kiinnostus politiikkaa kohtaan on Evan kyselyn mukaan kasvanut reippaasti. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Politiikka | Yhä useampi suomalainen kokee politiikan kyynisenä riitelynä, selviää kyselystä

    • Politiikka ja talous | Protestoivat viljelijät Euroopassa ja lakkoilevat palkansaajat Suomessa ovat demokraattisen yhteiskunnan ihannekansalaisia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle