Kokoavasta politiikasta on tultu nimitteleviin ministereihin, ja se käy kalliiksi – maatalous, yritykset ja kansalaiset tarvitsevat yhtenäisyyttä

Vastakohtaisuudet Euroopassa lisääntyvät nyt kovalla vauhdilla. Aikaamme värittää vastakkainasettelun eetos, jossa jako meihin ja heihin ohjaa politiikkaa sekä julkista keskustelua, ja aiemmin kansakunnan vahvuutena toiminut yhtenäiskulttuuri rakoilee. Välillä tuntuu, että politiikasta on tulossa koko Euroopassa yhdenlainen Tiktok-näytös, jossa huudon volyymi voittaa todellisen sisällön.

Monet väestöryhmät ovat yhteiskunnan muutoksessa kovilla. Euroopassa on nähty laajoja maataloustuottajien protesteja ja traktorimarsseja jo pitkään. Tilanne Suomessakin on vaikea, sillä maataloustuotannon reunaehdot muuttuvat nopeasti ja alalle asetetaan yhä uusia ja uusia vaatimuksia välillä unohtaen itse pääasia, ruokatuotannon välttämättömyys.

Maatalouden tuskat ovat todellisia. Tuottavuutta lisäävät toimet ovat vaikeasti yhteensovitettavissa ekologisuuteen ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Ilmastonmuutos ja sinällään välttämätön vihreä siirtymä tuovat mukanaan suuria muutospaineita, sään ääri-ilmiöt haastavat satoja ja tuovat mukanaan monenlaista epävarmuutta.

Työntekijät ja palkansaajat ovat hekin liikkeellä monissa maissa. Ranska on usein näyttänyt suuntaa, kuten esimerkiksi keltaliivien mielenosoitukset kertoivat. EU-parlamentin kotipaikkakunnalla Brysselissä lakot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös Saksassa näyttää lakkoliikehdintä lisääntyvän.

Jotain on Suomessakin pahasti rikki, kun hallitus on kuukausia kieltäytynyt neuvotteluista palkansaajajärjestöjen kanssa. Sen sijaan hallituksen ministerit nimittelevät etujärjestöjen johtohenkilöitä ruhtinaiksi ja mafiosoiksi. Tällaisessa tunnelmassa tämänpäiväisestä pääministerin tapaamisesta ei ole lupaa odottaa kovin paljon. Ja ensi viikolla on jo edessä  teollisuuden ja kuljetusten kannalta olennaisia lisälakkoja.

Maataloudessa suuret haasteet ovat selvästi vasta lähenemässä. Ukrainan EU-jäsenyysneuvottelut tarkoittavat koko EU:n maatalouspolitiikan uudistamista. Jos rahaa on käytettävissä vähemmän kuin aiemmin, on uudistaminen erittäin vaikeaa, kun ala on jo valmiiksi vakavissa vaikeuksissa. Tämä asettaa unionin koko rahanjako- ja budjettipolitiikan päivittämistarpeen äärelle.

Eurooppa ja Suomi tarvitsevat nyt kokoavaa politiikkaa hajaannuksen ja ristiriitojen sijasta. Olisi syytä palata siihen, mikä oli aiemmin voimavaramme: istuimme samaan pöytään, etsimme yhteiset nimittäjät ja rakensimme erimielisyyksistä kompromisseja. Sisäisten oppositioiden rakentelun sijaan olisi syytä siirtyä ymmärryksen ja yhteistyön polulle.

Erimielisyys ja hajaannusta lisäävä politiikka tulevat kalliiksi. Eivät vain yrityksille ja yhteiskunnalle, vaan lopulta ihan tavallisille kansalaisille. Kun vuoropuhelu ja yhteistyö loppuvat, jää jäljelle huutaminen, näköalattomuus ja toivottomuus. Suomi kuten Eurooppakin tarvitsisivat juuri nyt toivoa herättävää, yhteistyöhön kykenevää politiikkaa, jossa ihmisiä autetaan murrosvaiheen ylitse.

Kokoava politiikkaa on kuitenkin mahdolllista vain, jos äänestäjät haluavat sitä ja myös äänestävät kokoavien, yhteiskuntaa maltillisesti uudistavia poliitikkoja. Viime kädessä päätöksenteko on demokratioissa aina äänestäjien käsissä.