EU:n instituutioilla on halua täyttää unionin valtatyhjiö

Euroopan unionin johtavia maita ovat olleet Saksa ja Ranska erityisesti sen jälkeen kun Britannia erosi unionista. Saksan pitkäaikainen liittokansleri Angela Merkel nousi EU:n vahvaksi hahmoksi. Hänen tilalleen ei ole löytynyt seuraajaa.

Liittokansleriksi viime vuonna valittu Olaf Scholz ei ole kyennyt täyttämään Merkeliltä jääneitä saappaita. Scholzin asemaa ovat heikentäneet muun muassa Saksan epäröinti Ukrainan tukemisessa ja Saksan vahva riippuvuus Venäjältä tulevasta energiasta.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on pyrkinyt valtaamaan Merkelin jälkeen syntyneen valtatyhjiön. Hän on ollut muun muassa aktiivisesti yhteydessä Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Osin tämä selittyy sillä, että Ranska on alkuvuoden EU:n puheenjohtajamaa, mutta Macronia on syytetty myös liiallisesta Putinin ymmärtämisestä.

Joka tapauksessa monissa EU-maissa oltiin tyytyväisiä, kun Macron voitti huhtikuussa pidettyjen presidentinvaalien toisella kierroksella äärioikeiston ehdokkaan Marine Le Penin. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, koska sunnuntaina kansalliskokouksen vaalien toisella kierroksella Macron menetti parlamentin ehdottoman enemmistön.

Vaikka Ranskan presidentillä on paljon valtaa, joutuu Macron nyt hakemaa merkittäville uudistuksille tukea joko äärioikeistolta tai äärivasemmistolta. Se tulee olemaan vaikeaa. Maaseudun Tulevaisuuden kolumnistin, hyvin Ranskan politiikkaa tuntevan tietokirjailijan Helena Petäistön mukaan konsensus ja kompromissi ovat Ranskan presidenttivetoisessa politiikassa tuntemattomia käsitteitä. Petäistö ennakoikin, että Ranskan politiikka hyytyy seuraavaksi viideksi vuodeksi. (MT 17.6.)

MT:n eurooppakirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kirjoittaa analyysissään, että Ranskan presidentillä on laajat valtaoikeudet ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta epävarma sisäpoliittinen tilanne kaventaa Macronin liikkumavaraa. (mt.fi 20.6.)

Nurminen muistuttaa, että Ranskan vahvistuneet poliittiset äärilaidat suhtautuvat hyvin kriittisesti sekä Euroopan unioniin että puolustusliitto Natoon. Se ei voi olla Nurmisen mukaan vaikuttamatta, kun EU-foorumeilla tehdään päätöksiä Venäjän moukaroiman Ukrainan tukemisesta ja sotaan liittyvien kielteisten seurausten, esimerkiksi energiakriisin, ruokakriisin ja mahdollisen pakolaiskriisin torjumisesta.

Pahoin velkaantuneen Italian pääministeristä Mario Draghista ei ole Euroopan veturiksi. Nurminen tiivistää EU:n isojen maiden ongelmat: Ranskaa uhkaa poliittinen kaaos, Italiaa velkahelvetti ja Saksaa energiakriisi.

Kuka ottaa tarjolla olevan vallan EU:ssa, koska isojen jäsenmaiden johtajista siihen ei näytä olevan? Euroopan parlamentti on jo vuosia pyrkinyt vahvistamaan omaa asemaansa päätöksenteossa. Samoja pyrkimyksiä on myös Euroopan komissiolla ja sen puheenjohtajalla Ursula von der Leyenillä. Komissiolla on suuria haluja kahmia valtaa itselleen Vihreä siirtymä -ohjelmallaan.

Komissio ajaa omaa ohjelmaansa läpi väkisin välittämättä mitä ympärillä tapahtuu. EU:n perussopimuksia pyritään muuttamaan siten, että yhä enemmän päätöksiä voitaisiin ajaa läpi enemmistöpäätöksillä. Oman lisänsä EU:n valtakamppailuun tuo Euroopan keskuspankki EKP, joka yrittää ratkoa korkojen nousun seurauksena yhä pahenevaa velkakriisiä.

Valtatyhjiöillä on tapana tavalla tai toisella täyttyä, niin käy myös EU:ssa. Tilanteessa, jossa Euroopassa riehuu sota ja ruokakriisi uhkaa koko maailmaa, tarvitaan yhtenäistä ja vahvaa EU:ta. Jos jäsenvaltiot ja niiden johtajat eivät siihen kykene, jotkut muut täyttävät Euroopassa olevan valtatyhjiön.