• Katalonia, Katalonia

    Viranomaisten väkivalta tavallisia kansalaisia kohtaan keskellä Eurooppaa järkyttää.
    Pääkirjoitus
    4.10.201702:00
    MT toimitus

    Sunnuntai nosti maailman tietoisuuteen Espanjan eri alueiden kuuman ja edelleen tulenaran historian. Katalonia järjesti Espanjan hallituksen laittomana pitämän kansanäänestyksen alueen itsenäisyydestä. Uutiskuvat kertoivat, kuinka Madridista johdetut poliisivoimat pahoinpitelivät rajusti äänestämään tulleita ihmisiä.

    Viranomaisten väkivalta tavallisia kansalaisia kohtaan keskellä Eurooppaa järkyttää. Se on myös pelottava muistutus siitä, että valtioiden ja alueiden rajankäyntejä saatetaan edelleen kohdata jopa EU:n sisällä. On selvää, että unionin on tuettava ja kunnioitettava jäsenmaittensa rajoja. Yhtä selvää on, että järjetön väkivalta on tuomittava nopeasti.

    Artikkelin aiheet
    Katalonia
    Espanja
    itsenäisyys
    poliisiväkivalta
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan