• Marinin maltti meni

    Pääkirjoitus
    18.10.202102:00
    MT toimitus

    Hallituksen päätös perua kulttuurimenojen leikkaukset antaa huonon kuvan mahdollisuuksista pitää valtion menot sovituissa budjettikehyksissä. Erityisesti pääministeri Sanna Marinin (sd.) toiminta joutui kyseenalaiseen valoon. Kun kulttuuriväen ankara arvostelu kohdistui pääministeriin, hän antoi periksi ja syyllisti asiasta julkisesti vielä kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk.).

    Asia on hankala myös valtiovarainministeri Annika Saarikolle (kesk.). Hallituksen vasemman laidan reaktio viime viikolta ei lupaa hyvää tuleviin isoihin säästöpäätöksiin, johon Saarikko on vahvasti sitoutunut. Jos miljoonat olivat näin vaikeita, kuinka hallitus kykenee hallitsemaan miljardeja. Keskustan puolueväki odottaa myös puheenjohtajaltaan tiukkuutta Marinia kohtaan. Kurvisen kohtalo oli sen verran karu.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    Antti Kurvinen
    Annika Saarikko
    hallituksen päätökset
    kulttuurimenojen leikkaukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin