• Uudestamaasta tuli riskimaa

    Pääkirjoitus
    12.8.202002:00
    MT toimitus

    Koronan toinen aalto nostaa Suomessa päätään Uudellamaalla. Helsingin Sanomat laski tiistaina, että kahdessa viikossa maakunnassa on todettu yhteensä 137 uutta koronavirustartuntaa (hs.fi. 11.8.). Tämä nostaa Uudenmaan tartuntaluvun 8,12:een sataatuhatta asukasta kohti. Suomi rajoittaa tällä hetkellä matkustamista niistä maista, joissa luku on yli kahdeksan.

    Uudestamaasta on tullut suomalaisella määrittelyllä riskimaa. Erillisenä maana alueelta tulevat ohjattaisiin muualla Suomessa karanteeniin. Uudenmaan keväisen kaltaisen eristämisen ei haluta toistuvan. Silti alueiden erot tartunnoissa olisi syytä huomioida niin asetettavissa varotoimissa kuin ihmisten arjessakin. Olisiko nyt oikea aika lähteä mökille ja pysyä siellä?

    Artikkelin aiheet
    Uusimaa
    koronavirus
    riskimaa
    tartunnat
    koronan toinen aalto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea