• Sähköverkkojen osto Suomeen ei olisi yksinkertaista – ajatusta ei kannata kuitenkaan tyrmätä

    Kiinnostavaa olisi tietää ovatko Carunan nykyiset omistajat käyneet neuvotteluja myös suomalaisten tahojen kanssa.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja muutamat kokoomuksen kansanedustajat vaativat heti keskiviikkona hallitusta selvittämään, voitaisiinko Carunan sähköverkot hankkia kotimaisiin käsiin.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja muutamat kokoomuksen kansanedustajat vaativat heti keskiviikkona hallitusta selvittämään, voitaisiinko Carunan sähköverkot hankkia kotimaisiin käsiin.  Kuva: Carolina Husu
    Pääkirjoitus|Politiikka
    23.7.202610:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Sähkön siirtoverkkojen myynti ulkomaille on suututtanut suomalaisia vuosien ajan. Nyt suurin verkkoyhtiö Caruna on myyty espanjalaiselle energiajätille Iberdrolalle.

    Kokonaisuudessaan Iberdrola hankkii 80 prosenttia yhtiön osakekannasta 2 miljardin euron hintaan yhdysvaltalaiselta sijoitusyhtiö KKR:ltä ja kanadalaiselta opettajien eläkerahastolta. Samalla työeläkeyhtiöt Elo ja AMF säilyttävät 7,5 ja 12 prosentin omistuksensa. Kauppa odottaa vielä viranomaisten hyväksyntää.

    Sähkönsiirto on säädeltyä monopolitoimintaa, jossa verkkoyhtiölle on taattu tietyn laskukaavan mukainen, jopa 8 prosentin tuotto. Ilmeisesti se ei kuitenkaan riittänyt pääomasijoittajille.

    Takavuosina Energiaviraston laskentamalli mahdollisti verkkoyhtiöille hurjat korotukset siirtohintoihin. Korotusten kärkipäässä oli juuri Caruna. Sittemmin mallia on muutettu yhtiöiden kannalta heikommaksi.

    Muutoksia on puitu oikeudessa niin kotimaassa kuin kansainvälisessä välimiesoikeudessa. Carunan omistajat ovat hakeneet Suomen valtiolta jopa 2 miljardin euron korvauksia investointisuojan rikkomisesta. On epäselvää jatkuuko prosessi, kun pohjoisamerikkalaiset yhtiöt luopuvat Carunasta.

    Kenties Iberdola on energiayhtiönä tyytyväinen matalampaan tuottoon, kuin pääomasijoittajat. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja muutamat kokoomuksen kansanedustajat vaativat heti keskiviikkona hallitusta selvittämään, voitaisiinko Carunan sähköverkot hankkia kotimaisiin käsiin.

    Ajatus on periaatteessa hyvä, mutta käytännössä vaikea toteuttaa. Valtiolla voisi kuitenkin olla rooli jakeluverkkojen omistuksessa. Kiinnostavaa olisi tietää, ovatko Carunan nykyiset omistajat käyneet neuvotteluja myös suomalaisten tahojen kanssa.

    Hinnankorotuksia on tulossa

    Omistajanvaihdos ei muuta verkkoyhtiöiden valvontamallia. Hinnankorotuksia on tulossa, mutta ne ovat takavuosien hurjia korotuksia pienempiä.

    Yhteiskunta sähköistyy vauhdilla ja sähköverkkoihin kohdistuu yhä enemmän investointitarpeita. Se nostaa hintoja varsinkin harvaan asutuilla alueilla. Viranomaisten tehtävä on jatkossakin pitää huolta, että sähkönsiirto ei ole rahastusautomaatti.

    Lisää aiheesta
    • Caruna vaihtaa omistajaa.

      Talous | Caruna myydään Espanjaan: ”Tietotaitoa ja osaamista liikkuu nyt molempiin suuntiin”

      Tilaajalle
    • Sähkön kysyntä ja tarjonta sekä vihreän siirtymän investoinnit sähköverkkoon vaikuttavat sähkönsiirron hintaan.

      Energia | Sähkön siirtohinnat nousevat tuntuvasti – taustalla monopoliyhtiöiden vihreän siirtymän investointikuluja

    • Sähköliittymä vaatii asentajansa. Energiavirasto katsoo, että Carunan yhtiöt ovat tarkoituksella hidastuttaneet liittymien toimittamista asiakkailleen. Arkistokuva.

      Energia | Energiavirastolta rajut moitteet Carunan tahallisista verkon viivästelyistä ‒ ”Normaalin pienjännitejohdon vetää parissa kuukaudessa”

    • Linjoille kertyvä tykkylumi voi aiheuttaa sähkökatkoja.

      Energia | Ei yhtäkään tykkylumesta johtuvaa sähkökatkoa – Caruna vältti ongelmat uudella tavalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Caruna
    sähköverkko
    sähkönsiirto
    Iberdrola
    energiapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa