• EU-vaalit lähestyvät

    ”MTK haluaa EU-parlamenttiin maaseutuosaamista.”
    Pääkirjoitus
    24.2.201406:00
    MT toimitus

    Toukokuun lopulla suomalaiset pääsevät taas valitsemaan edustajansa EU:n parlamenttiin. Vaalien lähestyminen näkyy myös kotimaan politiikassa, kun puolueet hakevat kannatusta omille ehdokkailleen.

    Lähes kaikki nykyiset meppimme hakevat vaaleissa jatkokautta. Uusissa pyrkijöissä on mukana kovia nimiä, muun muassa kolme istuvan hallituksen ministeriä. Hyville ehdokkaille on tilaa puolueiden listoilla edelleen.

    Parlamentin rooli unionin päätöksenteossa on keskeinen. EU-tason päätökset ohjaavat vahvasti myös Suomen kansalaisten ja yritysten toimintaa. Siksi on välttämätöntä, että näihin päätöksiin on vaikuttamassa työnsä hallitsevia euroedustajia.

    Myös järjestöt kampanjoivat eurovaaleissa. Maaseudun elinkeinojen edunvalvoja MTK ei tee poikkeusta. Bryssel onkin tuottajajärjestölle monissa kysymyksissä Helsinkiä keskeisempi edunvalvontapaikka.

    Maatalous- ja aluepolitiikka ovat perinteisesti olleet unionin painavimmat politiikka-alueet. Viime vuosina niiden rinnalla ovat korostuneet muun muassa metsä-, ympäristö- ja ilmastopäätökset. Kaikilla niillä on ratkaiseva yhteys maaseudun elinkeinoihin.

    Omissa vaalitavoitteissaan MTK korostaa jäsenmaiden oikeuksia hyödyntää luonnonvarojaan. Tässä keskeisiä ovat ruuantuotanto sekä metsäsektorin ja uusiutuvan energian laaja merkitys koko EU:lle ja sen taloudelle.

    Pari vuosikymmentä sitten Suomen päättäessä EU-jäsenyydestään, kysymys oli kenties vaikein tuottajien MTK:lle. Jäsenyyden toteuduttua EU-tason edunvalvonnasta ja sen vaatimista verkostoista on tullut järjestön arkipäivää.

    Päätöksiin on vaikutettava siellä, missä niitä tehdään. Usein kovastakin EU-kritiikistä tunnettu MTK toteaa vaaliohjelmansa kannessa Suomen paikan olevan Euroopan unionissa.

    Artikkelin aiheet
    EU-vaalit
    MTK
    maaseutu
    maatalous
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea