Polttopuiden tekijät ja klapikauppiaat ovat suomalaisen varautumisen sankareita

Viranomaiset saivat alkuviikosta aikaan pienimuotoisen paniikin, kun suomalaiset riensivät tyhjentämään apteekkien hyllyt joditableteista.

Venäjän hyökkäyssodan takia kansalaisten reaktio oli väistämätön.

Välitöntä tai edes kovin vakavaa ydinlaskeuman riskiä ei ole nähtävissä, mutta eurooppalainen sota on läsnä ja suomalaiset ovat valmiita varautumaan sen seurauksiin.

Jodia riittää vielä kaikille sitä haluaville seuraavina viikkoina, mutta tärkeämpiäkin varautumistarpeita on. Suomalaiset ovat tämän hyvin ymmärtäneet ja pystyvät toimimaan päivittelyn sijaan.

Sähköpörssin toimintatapa on tullut tutuksi ja omaa energiankäyttöä osataan suunnitella tavalla, johon muutama kuukausi sitten ei olisi kukaan uskonut.

Kun tilanne on riittävän tukala tai sen voi uskoa sellaiseksi koituvan, sähkön säästökin onnistuu.

Varaavien takkasydänten asennus käy sananmukaisesti kuumana. Sähköä tuottavat aggregaatit ovat tulleet tutuksi muillekin kuin maatalousyrittäjille.

Erityisesti polttopuut ovat nyt nousseet arvoonsa. Metsänomistajat ja klapikauppiaat huolehtivat Suomen huoltovarmuudesta tavalla, jota ei viime sotien jälkeen ole nähty.

Sähköstä riippumaton ja hajautettu energiantuotanto on erinomainen ase Putinin kiristystä vastaan. Suomalaisilla pientaloilla on valmius polttaa tavallisenakin vuonna puuta kahden Olkiluodon ydinvoimalan tuotantoa vastaavalla määrällä (MT 12.10).

Klapikauppiaat ja polttopuiden tekijät ovat aina olleet suomalaisen arjen sankareita. Tällä hetkellä heidän työnsä arvo vain korostuu.

Hajautettu yhteiskunta osoittaa nyt muutenkin voimaansa varautumisen näkökulmasta. Kun itänaapurimme sodankäynti Ukrainassa perustuu asutuskeskusten tuhoamiseen ja energiainfrastruktuurin särkemiseen, maaseutumainen asumismuoto on tälle tuhoamiselle vastustuskykyinen.

Tämän huomioiminen seuraavan hallituksen ohjelmassa olisi olennaista varautumista.

Venäjän sotatoimet kestävät joka tapauksessa vielä pitkään. Minkäänlaista näkymää tilanteen helpottumisesta ei tällä hetkellä ole.

Selvää on kuitenkin, että ison Venäjän naapuruus on pienelle Suomelle tulevaisuudessakin riski, kuten se on satojen vuosien ajan ollut ennenkin.

Ekologisen, mukavan, turvallisen asumisen ja kansantalouden kannalta keskeisten toimintojen sijoittamista hajalleen Suomeen kannattaa taas suunnitella myös muuttuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen valossa. Helsingin kasvattaminen asumistukeen perustuvilla investoinneilla on muutenkin tullut jo tiensä päähän kansalaisten äänestäessä jaloillaan.

Varautuminen riskeihin ja Venäjän sodan eskaloitumiseen on tärkeää, mutta siinäkin ovat ääri ja määrä.

Vaikka viranomaiset ja kansalaiset tekisivät kaikkensa, aina jää puutteita. Kaikkeen ei voi varautua. Särkeminen on suojautumista helpompaa.

Tärkeintä saattaa olla sittenkin sujuvan arjen eläminen, inhimillisyyden kunnioittaminen ja empatian tukeminen.

Venäjää ei saa päästää ihon alle. Samalla kun Ukrainaa autetaan, oman maan kansalaiset on pidettävä jokapäiväisessä elämässä mukana.

Suomalaiset ovat aina osanneet toimia tehokkaasti, yhteisöllisesti ja vastuullisesti vaikeina aikoina.

Tälle perinteelle on taas käyttöä.