• Olympiakomitea tekee oikeita asioita ja uskaltaa nyt hakea menestystä miellyttämättä kaikkia

    Olympiakomitea muovaa toimintaansa tuloskeskeisempään suuntaan isoin askelin. Se uskaltaa nyt hakea menestystä miellyttämättä kaikkia lajiliittoja. Rahaa ei riitä enää kaikille, mutta menestyjille sitä olisi suunnattava aiempaa enemmän.
    Pariisin mahalaskun jälkeen suomalainen huippu-urheilu näyttää heräämisen merkkejä.
    Pariisin mahalaskun jälkeen suomalainen huippu-urheilu näyttää heräämisen merkkejä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Urheilu
    11.7.202505:30
    Pääkirjoitus
    Jouni Kemppainen

    Suomalaisessa urheilussa eletään kiinnostavaa keskikesää. Pariisin olympialaisten mahalaskusta on kulunut sopivasti aikaa ja uusia menestyjiä on alkanut nousta esiin.

    Viimeksi miesten lentopallomaajoukkue yllätti tuoreen valmentajansa Olli Kunnarin johdolla muutkin kuin oman liittonsa väen voittamalla Euroopan kultaisen liigan.

    Toisen maakuntien lajin, koripallon, maajoukkue puolestaan pelaa jo syksyllä lajin EM-kisoissa.

    Myös naisten jalkapallomaajoukkue on esiintynyt edukseen lajin EM-kisoissa ja parhaassa tapauksessa sen menestysvuodet ovat vasta edessä.

    Vaikka joukkueiden menestys on yhä useammalle suomalaiselle tärkeää, uuden olympiakomitean johdon onnistuminen mitataan arvokisamitaleissa.

    OK:n puheenjohtaja Petteri Kilpinen joutuu nyt jännittämään, säilyvätkö moukaritoivot Silja Kosonen ja Krista Tervo sekä ottelija Saga Vanninen terveinä yleisurheilun MM-kisoihin asti.

    Samoin tulevissa talviolympialaisissa muutama yksilömitali tai leijonien herääminen horroksesta nostaisi tunnelmaa kummasti.

    Erityisesti taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevan Hiihtoliiton suoriutuminen olisi nyt tärkeää.

    Odotettavissa oleva menestys olisi huippu-urheilusta vastaavalle Olympiakomitealle tärkeää, mutta varsinainen mittari sen onnistumiselle ovat vasta seuraavat vuodet.

    Kilpinen ja Olympiakomitean hallitus ovat kuitenkin ottaneet jo merkittäviä askeleita huippu-urheilun suuntaan.

    Janne Hännisen valinta uudeksi huippu-urheilujohtajaksi on hyvä esimerkki tästä. Lähes 90 hakijasta seulottiin tällä kertaa ammattimaisesti kansainvälisetkin mitat täyttävä valinta.

    Hännisen vahvuus ei ole niinkään pikaluistelutausta. Sen sijaan hän on yksi parhaista Norjan menestysihmeen salat tuntevista valmentajista.

    Olympiakomitean onnistuminen riippuu kuitenkin menestyslajien ja -urheilijoiden priorisoinnista ja ennen kaikkea rahoituksen suuntaamisesta heille.

    Jos Kilpinen onnistuu luomaan toimivan yhteistyön opetusministeriön tuoreen urheilujohdon kanssa, paljon on saavutettu.

    Silti OK:n kaupallisen johtajan Timo Ronkaisen ja parhaillaan etsinnässä olevan uuden toimitusjohtajan on onnistuttava haalimaan lisää rahaa.

    Sitä ei enää riitä kaikille, mutta menestyjille resursseja olisi suunnattava aiempaakin enemmän.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan