• Orpo puuttui maksuihin

    ”Maataloushallinto on olemassa maataloutta varten – ei toisinpäin.”
    Pääkirjoitus
    27.10.201406:00
    MT toimitus

    Maaseutuvirasto nosti pari viikkoa sitten kohun ilmoittamalla, ettei se selviä ensi vuoden viljelijätukien maksusta sovitussa aikataulussa. Arviolta 400 miljoonaa euroa vuoden 2015 maataloustuesta siirtyisi seuraavalle vuodelle.

    Syyksi Mavi kertoi kasvavan työmäärän ja valtion henkilöstösäästöt.

    Tukien myöhästyminen olisi paha isku jo muutenkin vaikeuksissa oleville maatiloille. Tilojen velanlyhennykset ja tarvikelaskut on usein ajoitettu tukimaksatusten perusteella.

    Viljelijöillä paloi pinna Mavin aikeisiin.

    Viime keskiviikkona asiaan puuttui myös maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.). Hän ilmoitti, ettei tyydy tukimaksatusten myöhästymisiin (MT 24.20.).

    Orpo kertoi jo keskustelleensa asiasta ylijohtaja Tenholan kanssa. Lisäksi Orpo aikoi matkustaa kansliapäällikkönsä kanssa virastoon Seinäjoelle selvittämään asiaa.

    Mavin yksipuolinen ilmoitus tukien myöhästymisestä taisi tulla ministerillekin yllätyksenä. Tiedonkulku ministeriön ja viraston välillä on syytä selvittää ripeästi.

    Maaseutuviraston tehtävät määräävät poliitikot. Siksi poliitikkojen on myös varmistettava, että virasto selviää tehtävistään.

    Se tapahtuu joko vahvistamalla hallintoa tai vaatimalla nykyiseltä hallinnolta parempaa tehokkuutta. Jälkimmäinen vaatimus tuntuu olevan Suomessa lähes tabu.

    Mavin toiminnassa voi nähdä myös omien resurssien puolustamista. Siitä huolimatta ei sovi unohtaa, että maataloushallinto on olemassa maataloutta varten – ei toisinpäin.

    Artikkelin aiheet
    Petteri Orpo
    maaseutuvirasto
    maataloustuki
    maatila
    hallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea