Asehankintojen jarruttajilla on yksi valttikortti ‒ siihen liittyviä riskejä ei pidä aliarvioida

Suomalaisen politiikan viime vuosien kiistelty supertähti, entinen demaripääministeri Sanna Marin, teki median suosiollisella avustuksella näyttävän paluun kotikentälle.

Marin kommentoi kirjansa kaupittelun ohessa harvinaisen auliisti kotimaan politiikkaa. Varsinkin taannoisen Nato-prosessin käänteitä.

Harva pani merkille, että Marin analysoi myös, miten puolustusmenojen kasvu voidaan jatkossa yhdistää kehnoon taloustilanteeseen (HS 8.11.).

Haaste on massiivinen, eikä se koske vain Suomea.

Useimpien EU-maiden julkiset taloudet ovat kuralla. Velkaa on liikaa tai se kasvaa liian nopeasti. Aseisiin pitäisi silti panna rutkasti lisää rahaa, koska Venäjän uhka kasvaa ja samaan aikaan hyvinvointivaltio murenee silmissä.

Käytännössä kaikissa EU-maissa yksi julkisen talouden suurimmista haasteista on se, miten vanhustenhuollon kasvavista kustannuksista selvitään, kun maksajia on yhä vähemmän. Kuva: Kimmo Haimi

Tilanne ei olisi niin synkkä, jos kansantaloudet olisivat vahvalla kasvu-uralla. Mutta ne eivät ole. Siksi keinoja, joilla käyrät saataisiin kääntymään koilliseen, etsitään kuumeisesti.

Huikeita summia nielevien asejärjestelmien hankkiminen on tässä suhteessa sekä uhka että mahdollisuus. Aloitetaan mahdollisuudesta.

Natossa sovittu puolustusmenojen nostaminen 3,5 prosenttiin kansantuotteesta siivittää puolustusteollisuutta. Pelkästään se on merkittävä piristysruiske, että Saksa on kytkenyt perustuslakiin kirjatun velkajarrunsa pois päältä ja panostaa puolustukseen 650 miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä.

Yksi suurista hyötyjistä on saksalainen puolustusalan jätti Rheinmetall. Sen osakkeen vuotuinen nousuvauhti on ollut jopa kovempaa kuin yhdysvaltalaisella mikrosirujätti Nvidialla (Financial Times 12.10.). Myös suomalainen Patria on saamassa osansa Saksan panostuksista.

Vaikka aseteollisuuden laariin satava puolustusmenojen kasvattaminen piristää Saksaa, se ei kuitenkaan ole ihmelääke, jolla vientiteollisuutensa kasvaviin ongelmiin näivettyvä Euroopan talousveturi elpyy.

Saksalaiset autonvalmistajat ovat vaikeuksissa. Liikenteen sähköistämisen ja viennin hiipumisen vuoksi konsernit joutuvat irtisanomaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kuva: Volkswagen

Autonvalmistuksen koko arvoketju työllistää pelkästään Saksassa 800 000 ihmistä. Kaikesta viime vuosien kasvusta huolimatta panssarivaunujen ja muiden sotilasajoneuvojen tuotannossa ahertavia on vain reilut 8 000.

Jo tämä kertoo, ettei puolustusmenojen kasvattaminen rauhan aikana voi koskaan olla ainakaan kovin suuri mahdollisuus.

Lisäksi on hyvä muistaa, että EU:n suurimmalla kansantaloudella oli velkajarrun ansiosta pelivaraa purkaa se ja lähteä nostamaan puolustusmenoja velkavetoisesti. Muilla, esimerkiksi Suomella ja Ranskalla, pelivaraa on rajallisesti ‒ jos ylipäätään on.

Mahdollisuus saatetaan myös tärvätä, jos asejärjestelmien hinnat lähtevät puuttuvan tuotantokapasiteetin vuoksi jyrkkään nousuun. Silloin velalla kasvatetuista puolustusmenoista ei saada irti sitä, mitä on toivottu. Ei puolustuksen eikä kansantalouden kannalta.

Tästä päästään niihin uhkiin, joita puolustusmenojen kasvattamiseen liittyy.

Ex-pääministeri Marin ei kuuluu siihen leiriin, joka avoimesti kyseenalaistaa velkavetoiset puolustushankinnat sillä perusteella, että samaan aikaan vaaditaan säästämään terveys-, sosiaali- ja koulutusmenoista, jottei velkaantumiskierre pahene.

Useimpien EU-maiden julkiset taloudet ovat kuralla.  Kuva: Timo Filpus

Leiri on kuitenkin olemassa niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa. Sille Marinin esiin nostama kasvavien puolustusmenojen ja surkean taloustilanteen vaikea yhteensovittaminen on poliittinen mahdollisuus ‒ ehkä jopa valttikortti.

Jos Venäjän kasvavalla uhalla perusteltu varustautuminen ei tuota edes sitä taloudellista hyvää, jota siltä on lupa odottaa ja jos se vielä johtaa entistä kovempiin budjettileikkauksiin, poliittinen tuuli voi kääntyä Vladimir Putinin haluamaan suuntaan.

Merkittävä osa eurooppalaisten äänistä voi mennä niille, joiden mielestä asehankinnat lisäävät sodan uhkaa ja Ukrainan sotilaallinen tukeminen vain pitkittää Venäjän hyökkäyssotaa.

Tätä riskiä ei pidä väheksyä, kun puolustusmenoja kasvatetaan.