• Maatalouden luisuminen vieraisiin käsiin olisi torpattava vielä, kun se on mahdollista

    Maatalouden tuotanto keskittyy yhä harvemmille, tehokkaimmille ja isommille tiloille, jotka onneksi edelleen ovat suomalaisessa omistuksessa. Näin ei välttämättä tulevaisuudessa ole. Tähän olisi havahduttava vielä, kun se on mahdollista.
    Suomalainen maatalous on edelleen vahvasti kotimaisissa käsissä. Tämä olisi turvattava myös tulevaisuudessa.
    Suomalainen maatalous on edelleen vahvasti kotimaisissa käsissä. Tämä olisi turvattava myös tulevaisuudessa.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Pääkirjoitus|Maatalous
    30.1.202606:30
    Pääkirjoitus
    Jouni Kemppainen

    Suomalaisen maatalouden kriisi ei edelleenkään ole ohi, vaikka parhaat maatilat pystyvät tälläkin hetkellä tekemään oikein hyvää tulosta.

    Huomattavan moni tila kamppailee edelleen kannattavuusrajan tuntumassa ja samalla ongelmat alkavat yhä selvemmin levitä myös muualle yhteiskuntaan.

    Erityisesti Itä-Suomen kuihtuvan maatalouden ongelmat alkavat varmasti huolestuttaa jo alan päärahoittajaa OP-ryhmää.

    Vaikka alan osuus bruttokansantuotteesta on vain muutamia prosentteja, maataloudella on osuuspankeille ja samalla koko maalle kokoaan isompi merkitys.

    Kuva: Timo Filpus

    Monissa kunnissa alkanut peltojen hintojen lasku vähentää samalla niiden vakuusarvoa ja vaikeuttaa edelleen rahoituksen suuntaamista maatiloille.

    Luottotappioiden realisointi ei ole helppoa pankeillekaan, koska se vauhdittaisi koko alan haitallista kannattavuuskierrettä ja leviäisi salakavalasti myös muille aloille.

    Jos peltojen vakuusarvot heikkenevät, se verottaisi myös monen kunnan elinvoimaa.

    Maatalous on monissa kunnissa edelleen elinkeino, joka työllistää rakennusalan ammattilaisia, kauppaa ja muita palveluja sekä julkista sektoria.

    Myös näiden alojen yritysten toimintaedellytykset heikkenevät. Pahimmillaan peltojen arvon heikkeneminen hidastaa välillisesti joillakin alueilla jopa asuntokauppaa.

    Maatalouden asema on nykyisen Petteri Orpon (kok.) hallituksen aikana muuttunut käytännöksi osaksi elinkeinopolitiikkaa.

    Pääpaino on ollut aktiivitilojen toimintaedellysten turvaamisessa tavalla tai toisella EU:n cap-uudistuksen ja toistaiseksi jäähylle joutuneen Mercosur-sopimuksen paineessa.

    Hallitus on maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) johdolla käynnistänyt sinänsä oikeansuuntaisia toimia maatalouden viennin edistämiseksi.

    Samalla suomalaisten kaupan keskusliikkeiden ja Lidlin panostukset tuontiruokaan ovat vain kasvamassa.

    Muutamilla tuhansilla hyvin kannattavilla maatiloilla hallituksen toimet ymmärretään paremmin kuin jopa 30 tuhannella tilalla, joiden kannattavuus on joko vaakalaudalla tai liiketaloudellisesti vaatimaton.

    Silti nykyisen hallituksen näkymä ei ole millään tavalla vaaraton myöskään huipputiloille.

    Missään ei ole määritelty suorituskyvyn rajaa, johon tilan on kyettävä pysyäkseen kannattavuusrajan yläpuolella.

    Markkinatalous määrää nyt tämän.

    Elintarviketeollisuuden ja erityisesti kauppojen näkökulmasta tilanne voi olla jopa tavoiteltava, mutta maatiloille tässä ketjussa on varattu ikuiselta tuntuva mopen osa.

    Huoltovarmuuden ja omavaraisuuden osalta meneillään oleva kehitys on turmiollista. Huolimatta naudanlihan eurooppalaisesta hintapiikistä, lihantuotannon tulevaisuudennäkymät ovat monille tiloille liian epävarmat.

    Tuotanto keskittyy yhä harvemmille, tehokkaimmille ja isommille tiloille, jotka onneksi edelleen ovat suomalaisessa omistuksessa.

    Näin ei kuitenkaan tulevaisuudessa välttämättä ole. Kun maataloudesta on tullut osakeyhtiöpohjaista yhä suurempien yksiköiden markkinataloutta, myös sen omistus on aiempaa nopealiikkeisempää.

    Kiinalaiset ja muutkin ulkomaiset omistajat saattavat hyvinkin olla kiinnostuneita suomalaisesta ekologisesta, laadukkaasta ja eettisesti tuotetusta ruuasta, jolle sen kotimaassa ei ole pystytty muodostamaan riittävää arvoa.

    Maatalouden koko kuva on monimuotoisempi ja arvokkaampi kuin mitä nykyinen hallitus silmissään näkee.

    Ilmastonmuutoksen edetessä omiin peltoihin ja suomalaiseen omistukseen perustuva ruokaketju olisi valtava voimavara. Myös turvallisuuspoliittisesti epävarma Eurooppa korostaa kansallisen ruuantuotannon merkitystä.

    Nykyinen maatalouspolitiikka ei kuitenkaan tähän suuntaan vie. Korjausliikkeisiin on edelleen mahdollisuus.

    Artikkelin aiheet
    suomalainen maatalous
    omistajuus
    huoltovarmuus
    elinkeinopolitiikka
    maatalouskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen