Maatalouden luisuminen vieraisiin käsiin olisi torpattava vielä, kun se on mahdollista

Suomalaisen maatalouden kriisi ei edelleenkään ole ohi, vaikka parhaat maatilat pystyvät tälläkin hetkellä tekemään oikein hyvää tulosta.

Huomattavan moni tila kamppailee edelleen kannattavuusrajan tuntumassa ja samalla ongelmat alkavat yhä selvemmin levitä myös muualle yhteiskuntaan.

Erityisesti Itä-Suomen kuihtuvan maatalouden ongelmat alkavat varmasti huolestuttaa jo alan päärahoittajaa OP-ryhmää.

Vaikka alan osuus bruttokansantuotteesta on vain muutamia prosentteja, maataloudella on osuuspankeille ja samalla koko maalle kokoaan isompi merkitys.

Kuva: Timo Filpus

Monissa kunnissa alkanut peltojen hintojen lasku vähentää samalla niiden vakuusarvoa ja vaikeuttaa edelleen rahoituksen suuntaamista maatiloille.

Luottotappioiden realisointi ei ole helppoa pankeillekaan, koska se vauhdittaisi koko alan haitallista kannattavuuskierrettä ja leviäisi salakavalasti myös muille aloille.

Jos peltojen vakuusarvot heikkenevät, se verottaisi myös monen kunnan elinvoimaa.

Maatalous on monissa kunnissa edelleen elinkeino, joka työllistää rakennusalan ammattilaisia, kauppaa ja muita palveluja sekä julkista sektoria.

Myös näiden alojen yritysten toimintaedellytykset heikkenevät. Pahimmillaan peltojen arvon heikkeneminen hidastaa välillisesti joillakin alueilla jopa asuntokauppaa.

Maatalouden asema on nykyisen Petteri Orpon (kok.) hallituksen aikana muuttunut käytännöksi osaksi elinkeinopolitiikkaa.

Pääpaino on ollut aktiivitilojen toimintaedellysten turvaamisessa tavalla tai toisella EU:n cap-uudistuksen ja toistaiseksi jäähylle joutuneen Mercosur-sopimuksen paineessa.

Hallitus on maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) johdolla käynnistänyt sinänsä oikeansuuntaisia toimia maatalouden viennin edistämiseksi.

Samalla suomalaisten kaupan keskusliikkeiden ja Lidlin panostukset tuontiruokaan ovat vain kasvamassa.

Muutamilla tuhansilla hyvin kannattavilla maatiloilla hallituksen toimet ymmärretään paremmin kuin jopa 30 tuhannella tilalla, joiden kannattavuus on joko vaakalaudalla tai liiketaloudellisesti vaatimaton.

Silti nykyisen hallituksen näkymä ei ole millään tavalla vaaraton myöskään huipputiloille.

Missään ei ole määritelty suorituskyvyn rajaa, johon tilan on kyettävä pysyäkseen kannattavuusrajan yläpuolella.

Markkinatalous määrää nyt tämän.

Elintarviketeollisuuden ja erityisesti kauppojen näkökulmasta tilanne voi olla jopa tavoiteltava, mutta maatiloille tässä ketjussa on varattu ikuiselta tuntuva mopen osa.

Huoltovarmuuden ja omavaraisuuden osalta meneillään oleva kehitys on turmiollista. Huolimatta naudanlihan eurooppalaisesta hintapiikistä, lihantuotannon tulevaisuudennäkymät ovat monille tiloille liian epävarmat.

Tuotanto keskittyy yhä harvemmille, tehokkaimmille ja isommille tiloille, jotka onneksi edelleen ovat suomalaisessa omistuksessa.

Näin ei kuitenkaan tulevaisuudessa välttämättä ole. Kun maataloudesta on tullut osakeyhtiöpohjaista yhä suurempien yksiköiden markkinataloutta, myös sen omistus on aiempaa nopealiikkeisempää.

Kiinalaiset ja muutkin ulkomaiset omistajat saattavat hyvinkin olla kiinnostuneita suomalaisesta ekologisesta, laadukkaasta ja eettisesti tuotetusta ruuasta, jolle sen kotimaassa ei ole pystytty muodostamaan riittävää arvoa.

Maatalouden koko kuva on monimuotoisempi ja arvokkaampi kuin mitä nykyinen hallitus silmissään näkee.

Ilmastonmuutoksen edetessä omiin peltoihin ja suomalaiseen omistukseen perustuva ruokaketju olisi valtava voimavara. Myös turvallisuuspoliittisesti epävarma Eurooppa korostaa kansallisen ruuantuotannon merkitystä.

Nykyinen maatalouspolitiikka ei kuitenkaan tähän suuntaan vie. Korjausliikkeisiin on edelleen mahdollisuus.