• Yhteiskuntasopimus

    ”Keskinäisen kyräilyn ja kynnyskysymysten asettelun aika on ohi.”
    Pääkirjoitus
    23.8.201307:00
    MT toimitus

    Vielä keväällä arvioitiin, että syksyllä talous kääntyy parempaan suuntaan. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan talouden alamäki on jatkunut.

    Suunta näkyy myös valtiovarainministeriön ensi vuotta koskevassa budjettiehdotuksessa. Valtio joutuu ottamaan velkaa arvoituakin enemmän. Sadan miljardin euron raja lähestyy uhkaavasti.

    Loppukesän aikana muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle (sd.) on selvinnyt, että Suomen taloustilanne on heikompi kuin vielä keväällä ennakoitiin. Urpilainen haluaakin, että hallituspuolueet esittävät ensi viikon budjettiriihessä, millaisia merkittäviä rakennemuutoksia taloustilanteen oikaiseminen vaatii.

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtamalla kuuden puolueen hallituksella on ollut suuria vaikeuksia tehdä konkreettisia päätöksiä, joiden avulla Suomen talous saataisiin takaisin kasvu-uralle. Hallituksen toiveet ovatkin kohdistuneet työmarkkinajärjestöihin. Niiltä odotettaan erittäin maltillista, mahdollisimman kattavaa tulopoliittista kokonaisratkaisua.

    Päättämättömyyttään hallitus on ulkoistanut myös muun muassa eläkeasioista päättämisen työmarkkinajärjestöille, vaikka ne eivät edustakaan koko kansaa.

    On tärkeää, että kaikkia suomalaisia koskevista asioista päätettään yhdessä. Tarvitaan laaja yhteiskuntasopimus, jossa päätöksentekoon otetaan mukaan myös muut kuin vain työmarkkinajärjestöt. Nyt päätöksenteosta ovat ulkona muun muassa pienyritykset, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät sekä opiskelijat.

    Hallituksen on otettava aloite käsiinsä. Viimeinen tilaisuus siihen on ensi viikon budjettiriihessä. Keskinäisen kyräilyn ja kynnyskysymysten asettelun aika on ohi. Nyt on otettava vastuuta ja pitää huolta eri väestöryhmien tasapuolisesta kohtelusta.

    Artikkelin aiheet
    yhteiskuntasopimus
    talouspolitiikka
    budjettiriiha
    työmarkkinajärjestöt
    rakennemuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea