• Työmarkkinoiden sotakirveet kannattaa haudata – syksyn neuvotteluista tarvitaan järkevä kompromissi, joka tukee talouden nousua

    On vaikea nähdä miten hurjaa alijäämää tekevällä julkisella sektorilla voitaisiin maksaa parempia korotuksia kuin vientiteollisuudessa.
    Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Talous
    19.8.202406:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Viime talven ja kevään poliittiset työtaistelut tuntuvat kesän jälkeen jo kovin kaukaisilta. Niiden lopputulos oli kuitenkin historiallinen siinä mielessä, että ay-liike ei onnistunut torjumaan hallituksen uudistuksia, jotka muun muassa rajoittavat poliittisten lakkojen kestoa. Surkeaan taloustilanteeseen ei hallituksen toimista näytä kuitenkaan olevan apua.

    Syksyn työmarkkinakierroksesta odotettiin vaikeaa jo keväällä. Liittojen odotetaan vaativan lakeihin tehtyjä heikennyksiä takaisin työehtosopimuksiin. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo MT:n haastattelussa, että myös palkkoihin haetaan selviä korotuksia. Elorannan mielestä Suomen kustannuskilpailukyky on kunnossa ja palkankorotukset toisivat lisää kaivattua kotimaista kysyntää. Toisaalta työttömyys on euroalueen pahimpia, eikä teollisuuden tilauskanta näytä erityisen vahvalta, vaikka myönteisiäkin merkkejä on nähty. Oman mausteensa neuvotteluihin tuo hallituksen ajama vientivetoinen palkkamalli, jota palkansaajat vastustavat.

    Neuvottelukierros alkaa syyskuussa keskeisten vientiliittojen välillä. Tavallisesti vientiliittojen sopimus määrää palkankorotukset myös muilla aloilla. Viime kerralla kuitenkin kuntasektorin työntekijät saivat tätä korkeammat korotukset. Hallitus haluaisi estää tilanteen toistumisen lainsäädännöllä. Käytännössä se on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi. Koko sovittelujärjestelmä on vaarassa, jos valtakunnansovittelijan koetaan olevan työnantajien puolella.

    Työmarkkinoilla tarvittaisiin nyt malttia ja sopimisen kulttuuriin palaamista. Suomen talous ei kestä kilpailukykyä heikentäviä palkankorotuksia eikä uusia lakkoaaltoja. On vaikea nähdä miten hurjaa alijäämää tekevällä julkisella sektorilla voitaisiin maksaa parempia korotuksia kuin vientiteollisuudessa. Tilanne on kaikille osapuolille selvä, eikä sen toteamiseen tarvita uutta lainsäädäntöä. Elorannan mielestä ongelma on työnantajaleirissä, joka ei halua neuvotella palkkoja laajemmista työmarkkinakokonaisuuksista. Ay-liike taas haikailee takaisin menneiden vuosien toimintatapoja. Totuus löytyy puolivälistä tässäkin asiassa. Ilman järkeviä kompromisseja Suomen talous jatkaa näivettymisen tiellään.

    Lisää aiheesta
    • ”Eihän ay-liikkeen tarkoitus ole lakkoilla. Ay-liikkeen tarkoitus on neuvotella ja tehdä työsopimuksia ja neuvotella ja pyrkiä vaikuttamaan lainsäädäntöön”, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

      Politiikka | SAK:n Eloranta: Palkankorotuksiin on varaa ‒ ”Emme ole sössineet viennin kilpailukykyä ja kustannuskilpailukykyä”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea