• Öljyn valtakausi väistyy hitaasti

    Pääkirjoitus
    31.7.202002:00
    MT toimitus

    Polttoaineasemilla kannattaa tänään varautua pieneen jonoon. Moni haluaa täyttää autonsa tankin ennen lauantaina voimaan tulevaa hinnankorotusta.

    Hallitusohjelmassa sovittu 250 miljoonan euron veronkorotus nostaa sekä dieselin että bensiinin pumppuhintoja vajaalla seitsemällä sentillä litralta. Paikallinen kilpailutilanne tietysti sanelee, missä aikataulussa korotus näkyy mittarilla.

    Kertakorotus on melkein yhtä suuri, kuin neljä edellistä polttoaineiden veronkorotusta yhteensä. Parafiinisen dieselöljyn verotuen poistamisella ja biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nousulla on myös pumppuhintoja nostava vaikutus.

    Polttoaineet halpenivat tuntuvasti keväällä ja hinnat ovat pysyneet maltillisina myös koronarajoitusten purkamisen jälkeen.

    Kesän aikana raakaöljyn tynnyrihinta on vakiintunut 40 dollariin, kun ennen koronaepidemiaa hinta oli 60 dollarin tietämissä.

    Keväällä nähtiin historiallinen pudotus, kun amerikkalaisen WTI-raakaöljyn hinta putosi hetkellisesti negatiiviseksi. Kysynnän romahdus sekä Venäjän ja Saudi-Arabian öljysota loivat ennennäkemättömän tilanteen, jossa öljyn varastotilat alkoivat loppua maailmasta.

    Kilpakumppanien sopimus öljyntuotannon vähentämisestä yhdistettynä Yhdysvaltojen liuskeöljyteollisuuden vaikeuksiin on sittemmin leikannut öljyn tarjontaa. Uutta hintaromahdusta ei pidetä enää todennäköisenä. Mahdollista on, että öljyn hinta lähtee nopeaan nousuun kun koronaepidemia lopulta hellittää.

    Yhä enemmän kannatusta saa kuitenkin oletus, jonka mukaan öljyn valtakausi alkaa maailmantaloudessa hitaasti väistyä. Uusiutuvan energian hinta on pudonnut viime vuosina rajusti ja monet valtiot ja yritykset kohdistavat koronan jälkeisiä investointejaan ensisijassa uusiutuvan energian hankkeisiin.

    Hallituksen on määrä päättää energiaverotuksen uudistuksista syyskuun puolivälissä.

    Pöydällä on sitkeä kiista turpeen veronkorotuksesta, jossa keskusta ja vihreät ajavat vastakkaisia tavoitteita. Hallitusohjelmassa sovittu 100 miljoonan euron lämmityspolttoaineiden veronkorotus on sekin vielä jyvittämättä. Vihreiden suunnasta on vaadittu näiden lisäksi uusia ilmastotoimia.

    Isona tavoitteena on hiilineutraaliuden saavuttaminen 2035 ja fossiilisen lämmitysöljyn käytöstä luopuminen 2030 mennessä. Lämmitysjärjestelmän vaihtoon on tarjolla myös tukea.

    Fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa pitäisikin miettiä kannustavia toimia. Veronkorotukset sopivat huonosti aikaan, jolloin talous kaipaa kipeästi elvyttäviä toimia. Niin kauan kuin öljy on halpaa, ei veronkorotuksilla ole myöskään isoa vaikutusta polttonesteiden kulutukseen.

    Öljyn halventuminen on tuonut kaivattuja säästöjä autoilijoiden lisäksi myös maatalousyrittäjille.

    Vaikka polttoöljyä käytetään tiloilla edelleen paljon, on maaseudulla hyvät mahdollisuudet siirtyä uusiutuvan energian käyttäjiksi ja tuottajiksi. Tilatason biokaasuohjelmaan on saatava vauhtia ja aurinkosähköinvestointien tukitasoa on nostettava. Monin paikoin suurin kannuste tilatason energiainvestoinneille on hurjaksi noussut sähkön siirtohinta.

    Korona-aika on vähentänyt ihmisten turhaa autoilua esimerkiksi työpaikoille. Bensiinin kulutuksen väheneminen jatkuu todennäköisesti myös lähivuosina. Dieselille on enemmän kysyntää, mikä voi pienentää sen ja bensiinin välistä hintaeroa. Talviaikana diesel voi olla jopa bensiiniä kalliimpaa. Liikenteen sähköistyminen etenee, mutta polttomoottoriautot hallitsevat teitä vielä pitkään.

    Polttoaine tuntuu tankatessa aina liian kalliilta. Lauantain korotuksen jälkeenkin se on halvempaa kuin vuosi sitten.

    Maaseudulla hyvät mahdollisuudet siirtyä uusiutuvan energian tuottajiksi

    Artikkelin aiheet
    öljy
    uusiutuva energia
    veronkorotus
    bensiini ja diesel
    energiapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan