• Valtaosa ei edes kiukustu

    Pääkirjoitus
    19.7.201902:00
    MT toimitus

    Viestintätoimisto Tekir julkisti keskiviikkona kyselynsä, keneen suomalaiset ovat kiukustuneet tai vihastuneet. Listan kärkeen nousivat ex-pääministeri Juha Sipilä (kesk.), hänen seuraajansa Antti Rinne (sd.) sekä perussuomalaisia johtava Jussi Halla-aho. Heihinkin oli vihastunut tai kiukustunut vain noin 5–7 prosenttia vastaajista.

    Kyselyssä peräti 66 prosenttia suomalaisista ei ollut kiukustunut tai vihastunut keneenkään. Siinäpä skuuppi! Otsikot kuitenkin kirkuivat "vihatuimmista suomalaisista". Näin kävi, vaikka viha on aivan eri asia kuin vihastuminen. Viha toki myy kiukkua paremmin. Tähän sortui myös Tekir viestinnässään. Tarpeettomasta vihanviljelystä jäi muutoin kiintoisaan kyselyyn ikävä sivumaku.

    Otsikot kirkuivat vihatuimmista suomalaisista. Viha toki myy kiukkua paremmin.

    Artikkelin aiheet
    Viestintätoimisto Tekir
    mielipidekysely
    suomalaiset
    viha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan