Hevoskauppiaista ja hevosmiesten tietotoimistosta heitetään usein huulta, joka ei aina ole hyväntahtoistakaan. Se on tietysti vakavasti otettavan alan tarpeetonta leimaamista. Usein näillä heitoilla moititaan aivan muita kuin hevosalan toimijoita.
Mutta ongelmatonta ei ole hevoskauppakaan. Suomessa on satoja, ehkä yli tuhatkin ”pimeää” hevosta, joiden todellista alkuperää ei tunneta (MT 5.5.).
Kun ihmisten liikkuminen EU:n alueella on varsin vapaata, unohtuu helposti, että eläinten liikkumista sama vapaus ei koske. EU-maasta toiseen matkustavat hevoset tarvitsevat terveystodistuksen ja esimerkiksi Suomeen jäädäkseen aukottomat tiedot omistushistoriastaan.
Kasvavana harrastuksena hevoset ovat houkutelleet mukaan myös huijareita. Halpa tuontihevonen saattaa osoittautua ihan joksikin muuksi kuin mitä myyjä väittää. Uudelle omistajalle kyse voi olla kalliista yllätyksestä.
Hevoset, joiden paperit eivät ole kunnossa, eivät pääse Suomessa hevosrekisteriin. Niillä ei voi kilpailla, eikä niitä saa käyttää myöskään jalostukseen.
Hevosen alkuperän ja terveyden selvittäminen kaupan jälkeen ei ole halpa lysti. Jopa vanhassa kotimaassa rästiin jääneitä hoito- ja valmennusmaksuja voi langeta uuden omistajan maksettaviksi.
Hevoskauppa on silti myös kansainvälistä kauppaa. Siinä kannattaa olla huolellinen ja turvata asiantuntijoiden – myös viranomaisten – apuun.
Pahimmillaan suomalaiselle ostajalle on esitelty hevosen terveystodistuksina kopioita koiralle laaditusta todistuksesta. Mahtaako tällaisessa kaupassa mikään muukaan olla kunnossa?
Pimeään eläinten tuontiin liittyy aina suuri tautiriski paitsi eläinten, myös ihmisten kannalta.
Suomen hyvän eläinterveyden vaarantaminen pimeällä tuonnilla ei ole pelkästään tyhmää, vaan saattaa lopulta tulla myös tolkuttoman kalliiksi.