• Vastuullisuus jo perimässä

    Pääkirjoitus
    3.9.202102:00
    MT toimitus

    Vastuullisuuden osoittamisesta on tullut yrityksille keskeinen osa liiketoimintaa. Vastuun mittaaminen ei ole yksiselitteistä, mutta sitä arvioidaan esimerkiksi suhteessa yhteiskuntaan, ympäristöön ja työntekijöihin. Usein vähälle huomiolle jää yksi yritysmuoto, jolla iso yhteiskuntavastuu on kirjoitettu jo perimään.

    Pellervo julkaisi Osuustoiminnan vuosikirjansa keskiviikkona. Yhteensä 32,5 miljardin euron liikevaihdolla osuustoimintayritykset tarjosivat työpaikan 91 000:lle ja tuottivat yhteiskunnalle miljardien eurojen verot. Noin 7,5 miljoonan jäsenen omistamien yritysten juuret ovat tiukasti Suomessa, niitä ei voi kaapata eivätkä ne karkaa veroparatiiseihin. Osuuskuntien vastuuta kantaa lähes jokainen suomalainen.

    Artikkelin aiheet
    vastuullisuus
    osuustoiminta
    Pellervo
    osuuskunnat
    yritysvastuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan