• Bensaboikotti osuu oikeaan

    Oma öljynjalostus on myös huoltovarmuuskysymys.
    Pääkirjoitus
    21.6.201702:00
    MT toimitus

    Nesteen henkilöstön mielenilmaus hallituksen yksityistämispolitiikkaa kohtaan kohdistuu olennaiseen asiaan. Vaikka bensa pääsisikin ensi viikolla joiltakin huoltoasemilta loppumaan, keskikesää viettävä Suomi ei toki pysähdy.

    Sen sijaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus joutuu taas kerran pohtimaan sitä, kannattaako valtion arvokkaat omaisuuserät myydä muualle. Erityisesti nyt kun talous kasvaa muutenkin kohisten.

    Nesteen kohdalla omistuksen pudottaminen reilusta puolesta kolmannekseen on myös huoltovarmuuskysymys. Oma öljynjalostus on Suomelle arvokas asia.

    Artikkelin aiheet
    bensaboikotti
    öljynjalostus
    huoltovarmuus
    valtionomistus
    Neste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan