• EU-parlamentissa herättiin ennallistamisen ongelmiin

    EPP-ryhmään kuuluvan europarlamentaarikon Petri Sarvamaan (kok.) mielestä ennallistaminen pitää kaataa, koska se uhkaa vakavasti ruuantuotantoa Euroopassa.
    EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on ajanut Vihreää siirtymää eteenpäin sivuilleen vilkuilematta.
    EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on ajanut Vihreää siirtymää eteenpäin sivuilleen vilkuilematta. Kuva: Jarno Mela
    Pääkirjoitus|Politiikka
    15.5.202304:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    EU-komissio on tehtaillut vihreän siirtymän varjolla esityksiä tiuhaan tahtiin. Suurin osa niistä koskee erityisesti maa- ja metsätaloutta. Komission intoa ei ole hidastanut, että Euroopassa on sota, joka on aiheuttanut perusteltua huolta muun muassa ruuan ja energia riittävyydestä.

    Komission esitykset ovat herättäneet jäsenmaissa vastustusta, mutta niitä on ajettu sivulle vilkuilematta eteenpäin. Yksi tällainen on ennallistamisesitys, joka on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa. Myös Suomi on vastustanut esitystä. Se rajoittaisi toteutuessaan erityisesti metsien ja turvepeltojen käyttöä radikaalisti.

    Marraskuussa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus vastasi ennallistamista koskeneeseen välikysymykseen. Ennen välikysymyksen vastaamista hallituksen sisällä käytiin asiasta kova kiista. Marinin mukaan Suomella on esitykseen vain yksi kanta. Ennallistamisasetus ei ole hyväksyttävissä ilman olennaisia muutoksia. Hän myös korosti, että metsäpolitiikka kuuluu jatkossakin kansalliseen päätäntävaltaan. (MT Metsä 9.11.2022.)

    EU-parlamentissa monet komission esitykset ovat muuttuneet entistäkin huonommiksi. Nyt on mahdollista, että parlamentti voi jopa kaataa ennallistamisesityksen. Parlamentin suurin ryhmä, keskusta-oikeistolainen EPP ilmoitti viime viikolla, että se haluaa kaataa komission esityksen. (MT 12.5.)

    Esityksen kaatuminen olisi kova isku sitä härkäpäisesti ajavalle Frans Timmermansille.

    Ennallistamisesityksen kaatamisen lisäksi EPP haluaa kaataa esityksen, joka leikkaisi maataloudessa käytettävien torjunta-aineiden käyttöä. Suomen kannalta tämä esitys on ongelmallinen, koska siinä lasketaan metsissä juurikäävän torjuntaan käytettävä urea maatalouden torjunta-aineeksi. Esityksessä unohdetaan, että pellolla käytettynä urea ei ole torjunta-aine vaan typpilannoite.

    EPP-ryhmään kuuluvan europarlamentaarikon Petri Sarvamaan (kok.) mielestä ennallistaminen pitää kaataa, koska se uhkaa vakavasti ruuantuotantoa Euroopassa. Asiasta on taisteltu parlamentissa pitkään, mutta nyt peli täytyy hänen mielestään viheltää poikki. Sarvamaa arvostelee parlamentin vasemmistoa, vihreitä ja liberaaleja siitä, että niiden vyörytyksessä ei viljelijöiden ja jäsenvaltioiden näkemyksiä kunnioiteta.

    Keskustalainen europarlamentaarikko Elsi Katainen kuuluu liberaaliin ryhmään. Hänen mukaansa ryhmä on jakaantunut ennallistamisessa. Katainen tuntee ennallistamisesityksen hyvin, koska hän ainoana pohjoismaalaisena neuvottelee ennallistamisesta. Hänen mielestään esitys joutaa kaatua, jos sitä ei saada muokattua järkevämpään suuntaan.

    Vaikka ennallistaminen suurimmat ongelmat kohdistuvat metsiin ja turvemaihin, Katainen muistuttaa, että esimerkiksi Helsingissä pitäisi purkaa kaksi kaupunginosaa ja istuttaa puita tilalle.

    Suomalaisia on arvosteltu siitä, ettei viestimme ole yhtenäinen. Siltä näyttää nytkin. Ville Niinistön (vihr.) mielestä ennallistamisasetuksen kokonaisuus on pääsääntöisesti kannatettava, vaikka joitakin yksityiskohtia pitää täsmentää. Hänen mukaansa EPP taktikoi ja rakentaa asetelmia ensi vuoden eurovaaleihin.

    Jos Euroopan parlamentti onnistuu kaatamaan komission ennallistamisesityksen, palautuu se komissioon uuteen valmistelun. Valmistelu ja päätöksenteko siirtyisivät todennäköisesti vaalien jälkeiselle komissiolle ja parlamentille. Se olisi kova isku komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyneille ja erityisesti vihreää siirtymää härkäpäisesti ajavalle Frans Timmermansille.

    On hyvä, että Euroopan parlamentissa on herätty laajemmin huomaamaan komission esitysten ongelmat. Tämä herääminen olisi saanut tapahtua jo aikaisemmin. Se olisi voinut herättää komission arvioimaan paremmin esityksiään ja niiden seurauksia.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa