• Presidentinvaalin asetelma hahmottuu − Haaviston ja Stubbin kaksintaistelu ei ole vielä varma

    Viimeaikaisissa presidenttigallupeissa kärjen järjestys on vaihdellut. Kun kannattajista vähennetään vastustajat, kärjessä ovat Stubb, Haavisto ja Rehn.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    16.11.202316:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestetetään reilun kahden kuukauden kuluttua. Vaalikampanjat alkoivat tällä kertaa myöhään, mutta vaalien asetelma alkaa hahmottua. Torstaina julkaistussa MT:n gallupissa ykkössijaa pitää edelleen kestosuosikki Pekka Haavisto. Kakkoseksi on noussut kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb. Muut ovat selvän matkan päässä kaksikosta. Ylen pari päivää aiemmin julkistetussa gallupissa kärjen järjestys on toinen, mutta muu joukko on suunnilleen yhtä kaukana kärkikaksikosta.

    MT:n tutkimukset tekee Kantar Agri ja Ylen Taloustutkimus. Molemmat ovat arvostettuja tutkimuslaitoksia. Kysymyksen muotoilu ja otannan painotus olivat gallupeissa hieman erilaiset. Tutkimusten tausta-aineistosta selviää, että Taloustutkimus painottaa vahvemmin kaikkein vanhimpia ikäluokkia, mikä näyttäisi nostavat Stubbin kannatusta. Juurin tämänhetkistä kannatusta olennaisempia ovat kuitenkin kannatuksen trendit. Molemmat gallupit vahvistavat kuvaa, että Stubbin kannatus on nousussa ja Haaviston laskussa. MT:n elokuussa tekemässä gallupissa Stubbin kannatus oli vielä kolmen prosentin luokkaa.

    Eniten kannatustaan on elokuun galluppiin verrattuna menettänyt Mika Aaltola. Ulkopoliittisen instituutin johtaja oli loppukesästä vielä toiseksi suosituin presidenttiehdokas. Nyt hän on selvästi kärkinelikon takana, käytännössä tasoissa vasemmistoliiton ehdokkaan Li Anderssonin kanssa. Olli Rehnin ja Jussi Halla-ahon kannatukset ovat pysyneet entisellään kymmenen prosentin tuntumassa.

    MT:n gallupissa kysyttiin myös, ketä ehdokkaista ei missään tilanteessa voisi äänestää. Inhokkilistan kärjessä ovat vielä kannattajakorttejaan keräävät ehdokkaat. Kärkipään ehdokkaista ylivoimaisesti eniten vastustusta herättää perussuomalaisten Halla-aho. Haavisto, Stubb ja Rehn pääsevät niin sanotusti plussalle. Heillä on enemmän kannatusta kuin tiukkaa vastustusta. Näyttääkin todennäköiseltä, että tuleva presidentti valitaan tästä joukosta. Rehnin asemaa toisella kierroksella parantaa, että häntä vastustetaan ehdokkaista kaikkein vähiten.

    Aikaisemmissa vaaleissa lopullinen kärkikaksikko on erottunut joulukuun mielipidemittauksissa. Niin käynee tälläkin kertaa. Viimeinen puuttuvat pala asetelmassa putoaa paikalleen sunnuntaina, kun SDP:n Jutta Urpilainen ilmoittautuu virallisesti kisaan. Urpilaisen kannatus oli MT:n mittauksessa vielä vaatimaton, mutta myös Stubbin ja Andressonin kannatukset lähtivät nousuun vasta kun he ilmoittivat virallisesti ehdokkuudestaan.

    Vaalien ensimmäistä kierrosta käydään vahvasti puoluetunnusten alla, ja SDP on gallupeissa suosituin puolue. MT:n gallupin tausta-aineiston mukaan lähes puolet SDP:n äänestäjistä kannattaa tällä hetkellä Haavistoa. Merkittävä osa heistä siirtynee kampanjan edetessä Urpilaisen leiriin. Käytännössä demarien onnistunut kampanja voi vielä pudottaa Haaviston toiselta kierrokselta.

    Demarien onnistunut kampanja voi pudottaa Haaviston toiselta kierrokselta

    Stubbin pääsyä toiselle kierrokselle voi pitää lähes varmana. Kannatus kokoomuksen riveissä on vankkaa, ja nousukiito voi tuoda lisä-ääniä myös muiden puolueiden kannattajien joukosta. Haavisto on vielä vahvoilla, mutta Urpilainen ja Andersson voivat viedä häneltä ratkaisevat äänet. Rehnin mahdollisuuksia parantaa, että toistaiseksi vasta puolet keskustalaisista kannattaa Rehniä. Halla-ahon kannatus on lähes pelkästään perussuomalaisten varassa. Toinen kierros on hänellekin mahdollinen, jos kaikki perussuomalaisten kannattajat saadaan mobilisoitua uurnille ja vielä äänestämään omaa ehdokasta. Samanlainen mahdollisuus on myös Urpilaisella.

    Lisää aiheesta
    • Jos kaksikko jatkaisi toiselle kierrokselle, Alexander  Stubbia kannattaisi 55 ja Pekka Haavistoa 45 prosenttia Ylen kyselyyn vastanneista. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto.

      Politiikka | Alexander Stubb ohitti Pekka Haaviston Ylen presidenttikyselyssä

    • Presidenttiehdokkaiden TikTok sisällöt vaihtelevat, mutta paria ehdokasta lukuunottamatta kaikki julkaisevat sisältöä palvelussa.

      Politiikka | Presidenttiehdokkaiden enemmistö kampanjoi tietoturvariskinä pidetyssä TikTokissa – sovelluksen asentamista ei suositella virkapuhelimille

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa