• Työ tutuksi nuorelle

    ”Kaikki mahdollisuudet työelämään tutustumiseen ovat nuorille erittäin tärkeitä.”
    Pääkirjoitus
    28.1.201301:00
    MT toimitus

    Elintarviketeollisuusliitto ETL ja sen jäsenyritykset järjestivät viime viikolla esittelypäivän koululaisille. Satoja nuoria eri puolilla Suomea kävi tutustumassa ruoka-alan tehtaisiin ja kuulemassa ruokateollisuudesta työpaikkana.

    ETL:n kutsu kouluille kävi nyt kuudetta kertaa. Vastaava toiminta oppilaitosten kanssa on tuttua myös muilla toimialoilla.

    Lapset saavat nykyään yhä harvemmin kosketusta siihen, mitä työ oikeastaan on ja miksi aikuiset sitä tekevät. Opettajan työtä he pääsevät seuraamaan päivittäin, samoin ehkä bussikuskin tai kaupan myyjän. Jopa omien vanhempien työ voi olla lapselle täysin vierasta.

    Siksi kaikki mahdollisuudet työelämään ja erilaisiin töihin tutustumiseen ovat nuorille erittäin tärkeitä. Tässä kouluilla ja työnantajilla olisi nykyistä tiiviimmän yhteistyön paikka.

    Työmarkkinoilla tämä tarve on huomattu. Yrityksissä ymmärretään, että suurten ikäluokkien eläköityessä uusista osaajista joudutaan jatkossa kilpailemaan. Ei ole yhdentekevää, millaisen kuvan toimiala tai yritys antaa itsestään työnantajana.

    Kesätyöt ovat nuorille yleisin ja myös luontevin tapa saada ensikosketus työelämään. Taantuman ja irtisanomisten aikana huolena onkin, kuinka tämä mahdollisuus pystytään nuorille tarjoamaan.

    Keskeiset työmarkkinajärjestöt vetosivat torstaina yhdessä sen puolesta, että kesätyö- ja harjoittelupaikkoja tarjottaisiin heikosta taloustilanteesta huolimatta. Nuorelle ensimmäinen työ voi olla ratkaisevan tärkeä, mutta sitä se voi olla myös yritykselle työvoiman saannin kannalta.

    Työ on paras tapa estää syrjäytymistä ja parantaa hyvinvointia. On suuri vahinko, jos nuori ei saa siihen mahdollisuutta.

    Artikkelin aiheet
    nuoret ja työelämä
    kesätyö
    Elintarviketeollisuusliitto
    työelämätuntemus
    nuorten syrjäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea