Venäjä kiusaa ja Suomikin saa häirinnästä osansa. EU-ehdokkailta kannattaakin kysyä, miten unioni oppii pitämään puolensa

Viime viikolla Suomea kohauttanut Venäjän hanke siirtää merirajaansa lähemmäs Suomea ja Liettuaa on osoittautumassa osaksi itänaapurimme häirintää, jolla läntisiä demokratioita yritetään horjuttaa.

Pari päivää myöhemmin provokaation kohteeksi joutui Viro, kun Venäjä kävi omin luvin poistamassa rajapoijut maiden väliseltä Narvajoelta.

Lisäksi Venäjä on lennättänyt joen yllä ilmalaivaa, joka on koristeltu Ukrainan sodasta tutulla Z-symbolilla. Samanlaisia odotetaan jopa Suomen rajoille.

Osansa Venäjän kiukusta Euroopan pohjoisilla alueilla on saanut myös Norja, joka rajoitti venäläisturistein maahan pääsyä.

Vaikka tähänastiset toimet ovat sinänsä vähäisiä, on aivan turha esittää, ettei mitään tapahtuisi.

Virheitä tai sattumia ne eivät ole, vaikka tällaistakin mielikuvaa yritettiin viikolla Suomessa esiin nostattaa.

Vaikka Suomen valtiojohto on suhtautunut tapahtuneeseen maltillisemmin kuin Venäjän suurlähettilästä puhutelleet Baltian maat, toimettomana Suomessakaan ei olla.

Varautumista vihamielistä vaikuttamista vastaan on edistetty sekä lainsäädännössä että viranomaisten varautumisessa.

Sisäministeriö on päivittänyt evakuointisuunnitelmia, jotka erityisesti Itä-Suomen kunnissa on otettu tosissaan, jopa kylien ja kaupunginosien tarkkuudella (Yle 24.5.).

Myös puolustushallinnossa on visioitu tarkkaan, minkälaisiin ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden iskuihin on syytä varautua.

Provosoitumisen sijasta vastuuministeriöt koettavat saada aikaan aitoja toimia, joilla yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvattaisiin kaikissa oloissa.

Päivittelyyn ei muutenkaan ole tarvetta. Venäjän toiminnan arvaamattomuus ja kiusanteon jatkuminen eivät suomalaisia yllätä. Täällä osataan pitää pää kylmänä itänaapurin toimien edessä.

Kiinnostavaa on kuitenkin, miksi Venäjä lisää häirintäänsä myös pohjoisessa Euroopassa samaan aikaan, kun se toisaalta on ilmaissut halua lopettaa taistelutoimiaan Ukrainassa (Reuters 24.5.).

Vaikka mihinkään Venäjän ilmoittamaan asiaan on lännessä vaikea luottaa, aselepo voisi hyvinkin käydä sille. Näin se voisi sementoida saavuttamansa aluevaltaukset itselleen.

Valtavia tappioita kärsinyt Venäjä tarvitsee myös aikaa rekrytoidakseen jostain uusia sotilaita rintamalle.

Myös maan sotatalouden rasitus tavalliselle kansalle on niin kova, että edes Vladimir Putinin hallinto ei voi sitä sivuuttaa.

Vaikka lännen tuki Ukrainalle on ollut riittämätöntä, se on kuitenkin estänyt maata sortumasta Venäjän mielivallan alle.

Putinin toiveet Yhdysvaltain tuen loppumisesta näyttävät myös kärsineen haaksirikon.

Mitä lähemmäksi Kiina ja Venäjä nyt etenevät, sitä varmemmin Yhdysvallat jatkaa tukeaan Ukrainalle ja Euroopalle.

Useimmissa EU-maissa hallitukset ovat edelleen valmiita tukemaan Ukrainaa jo siitäkin syystä, että Venäjän voimien sitominen Harkovaan ja muille taistelualueille antaa niille itselleen lisäaikaa tehostaa ammustuotantoaan ja muuta puolustuskykyä.

Myös EU-vaalikampanjoinnissa eurooppalainen sota nousee yhä selvemmin ykkösaiheeksi, niin vakava konfliktin eskaloituminen avoimeksi sodaksi monelle maalle on.

Noin puolet suomalaisista uskoo EU:n kykenevän muodostamaan uskottavan vastavoiman Venäjälle seuraavalla parlamenttikaudella. Lähes kolmannes sen sijaan suhtautuu EU:n voimiin kriittisesti (MT 26.5.).

Kysymys on äärimmäisen tärkeä myös meillä. Ehdokkaiden pitäisi pystyä kertomaan, miten EU:n pitäisi vahvistaa voimiaan Venäjän uhan edessä.

Helppoa se monikansallisessa hallintohimmelissä ole, mutta tärkeämpää tavoitetta Euroopalla ei nyt ole.