• Ruokahävikki on häpeäksi

    Pääkirjoitus
    20.1.202001:00
    MT toimitus

    Suomalaislapsen perusoppeihin kotona ja kouluissa on kuulunut, että ruokaa ei saa haaskata. Kotitalouksissa ruokaa päätyy roskiin silti 120–160 miljoonaa kiloa eli 20–25 kiloa henkeä kohti vuodessa. Luken tuoreen tutkimuksen mukaan linjastoravintoloissa vuotuinen ruokahävikki nousee lähelle 80 miljoonaa kiloa (STT 15.1.).

    Ruuantuottajan näkökulmasta hävikin voisi tulkita arvokkaaksi kysynnäksi. Tulkinta on kuitenkin kestämätön – koko ketju kärsii, jos asiakas tuhlaa rahaansa syömättä jäävään ruokaan. Ruokahävikissä häviävät kalliit tuotantopanokset ja ketjun arvokas työ, myös ympäristö kärsii. Sekä kodeissa että ammattikeittiöissä olisi syytä palauttaa mieleen lapsuuden opit. Haaskaaminen on häpeäksi.

    Artikkelin aiheet
    ruokahävikki
    ympäristö
    Luke
    kotitalous
    linjastoravintola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan