Kun ihmisen elämä ja mieli ovat sekaisin, voi tapahtua pahoja asioita. Jälkeen päin tarkasteltuna voi usein todeta, ettei paha tapahtunut yllättäen – merkkejä siitä oli, mutta niitä ei ymmärretty oikein.
Viime vuosina suomalaisia ovat järkyttäneet useat lapsi- ja perhesurmat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n selvityksessä tällaisia tapauksia kirjattiin vuoden 2003 alusta tämän vuoden tammikuuhun yhteensä 35 ja niissä kuoli 48 lasta. Seitsemässä tapauksessa kuoli lasten lisäksi tekijän puoliso.
Lapsen riski kuolla henkirikoksen uhrina on 50 vuodessa puolittunut. Keinot ennaltaehkäistä näitä järkyttäviä tapahtumia ovat kuitenkin nykyisin moninverroin paremmat.
Äärimmäiset teot liittyvät tavallisesti perheen ongelmiin. Lapsensa surmaa yleensä mielenterveysongelmista, eroahdistuksesta tai masennuksesta kärsivä isä tai äiti.
Perheiden ongelmat eivät ole mitenkään harvinaisia, ja suurin osa niistä saadaan ratkaistua puolisoiden kesken ja heidän lähipiirinsä tuella. On silti tapauksia, joissa selittävä tekijä puuttuu täysin.
THL:n selvityksessä kävi kuitenkin ilmi, että tieto perhesurman riskistä on ollut usein olemassa, mutta se on hautautunut viranomaisten pöydille – eri viranomaisten samaa perhettä koskevat tiedot eivät kohtaa eivätkä siten johda toimenpiteisiin.
Syyllisten etsiminen on tarpeetonta, enemmän kaivataan ratkaisuja. Vaikka kyse olisi ammattilaisista, ongelmiin puuttuminen voi olla vaikeaa. Sosiaalityöntekijöistä saattaa olla pulaa, eivätkä he välttämättä uskalla vaihtaa tietojaan tietosuojarikkeen pelossa.
Viranomaisten yhteistyön ja toimintamallien selkeyttämistä selvästi kaivataan. Turvallinen lapsuus on aikuisten vastuulla.