• Halpuuden harhasta on päästävä yli

    Tilanne, jossa suomalaiset ruokakaupat ovat Euroopan kannattavimpia ja tuottajahinnat Euroopan alhaisimmat, on tullut tiensä päähän.
    Naudan jauhelihasta tyhjentyneet kaupan hyllyt osoittavat karusti, että halvan naudanlihan aika on ohi.
    Naudan jauhelihasta tyhjentyneet kaupan hyllyt osoittavat karusti, että halvan naudanlihan aika on ohi. Kuva: Hanna Lensu
    Pääkirjoitus|Ruoka
    4.6.202504:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Pula naudan jauhelihasta on herättänyt suomalaiset todellisuuteen. Tuottajat eivät voi loputtomasti tuottaa ruokaa epärealistisilla hinnoilla. Teollisuus ja erityisesti kauppa ovat pystyneet pitämään tuottajahinnat alhaisina muun muassa tuomalla halpoja ulkomaisia lihaeriä. Niiden mukaan on hinnoiteltu myös kotimainen tuote.

    Nyt halpaa naudanlihaan ei ole ainakaan Euroopasta saatavissa. Se ei ole kuitenkaan merkittävästi nostanut tuottajahintoja, vaikka suomalainen tuottajahinta on pudonnut eurooppalaisesta kelkasta. Näin siitä huolimatta, että meillä tuotantovaatimukset ovat muita EU-maita tiukemmat.

    Kyse ei ole niin sanotusta mutu-tuntumasta, vaan EU:n tuoreesta markkinaraportista. Sen mukaan naudanlihan hintakeskiarvo nousi EU:ssa vuoden aikana noin 10,7 prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan ajanjaksoon. Samaan aikaan Suomessa hinta on laskenut noin 3,8 prosenttia. (MT 2.6.)

    Kotimaisen tuotannon kurittaminen on kestämätön tilanne myös suomalaisen huoltovarmuuden ja työllisyyden kannalta

    On selvä, ettei tällainen kehitys voi jatkua. MTK:n lihavaliokunnan puheenjohtajan Tero Lahden mielestä kuluttajat on totutettu Suomessa tuontilihan avulla täysin vääristyneisiin hintoihin. Samalla kotimainen tuotanto on ajettu kannattamattomaksi. Hänen mukaansa nyt on edessä kivulias tie opettaa kuluttajat takaisin kestävään hintatasoon.

    Tilanne, jossa suomalaiset ruokakaupat ovat Euroopan kannattavimpia ja tuottajahinnat Euroopan alhaisimmat, on tullut tiensä päähän. Tämän pitäisi myös kaupan ja teollisuuden ymmärtää. Jos jatkossa halutaan syödä kotimaista ruokaa, on ruuan halpuuden harhasta päästävät viimeinkin yli.

    Maaseudun Tulevaisuuden kaupalle ja lihataloille tekemän pikakyselyn mukaan naudanlihan tarjouskampanjat ovat tällä erää ohi. Tämän pitäisi näkyä selkeästi myös tuottajahinnoissa. EU:n markkinaraportin hintatietojen mukaan tuottajahintojen halpuuttaminen on jatkunut edelleen.

    Kotimaisen tuotannon kurittaminen on kestämätön tilanne myös suomalaisen huoltovarmuuden ja työllisyyden kannalta. Sama kohtalo on ollut monella muullakin kotimaisella tuotannon alalla. Ne ovat joutuneet lopettamaan, koska ulkomailta on tuotu halpoja tuote-eriä. Jatkuvasti velkaantuvalla kansakunnalla ei luulisi olevan tähän varaa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle