• Taakkaa pitää keventää

    ”Viljelijän työ ei ole koskaan ollut kevyttä.”
    Pääkirjoitus
    31.10.201406:00
    MT toimitus

    Yhä useampi viljelijä on vaarassa uupua työtaakkansa alle. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen selvityksestä, jossa vertailtiin työssäjaksamista eri ammateissa (MT 29.10.).

    Kun muu väestö kokee töidensä jopa kevenneen, viljelijöistä yhä useampi kärsii työnsä liiallisesta kuormittavuudesta. Tuoreessa kyselyssä kovilla koki olevansa 37 prosenttia tuottajista, kun vastaava luku vuonna 2009 oli 28 prosenttia.

    Viljelijän työ ei ole koskaan ollut kevyttä. Päivät ovat tavallisesti pitkiä. Työssä altistuu usein pölylle, melulle ja työkoneiden vaaroille. Myös fyysisiä ponnistuksia vaaditaan.

    Kaikki tämä koetaan maatilan töissä normaaliksi ja työhön kuuluvaksi. Vaativa työ voi tuoda onnistumisen iloa ja olla myös terveen ylpeyden aihe.

    Maatiloilla työssäjaksamiseen vaikuttaakin tällä hetkellä eniten henkinen kuormitus. Liiallisena se hiivuttaa vähitellen myös fyysisen jaksamisen.

    Henkistä kuormitusta koetaan muun muassa talousongelmien, turhalta tuntuvan byrokratian ja epävarman tulevaisuuden takia. Pahimmillaan ne johtavat uupumiseen ja masennukseen, jolloin tilan välttämättömistä töistä ei enää selvitä.

    Vaikeinakin aikoina löytyy keinoja huolehtia jaksamisestaan. Tärkeintä ovat terveet elämäntavat, riittävä lepo, mukavien asioiden tekeminen ja sosiaaliset suhteet.

    Tärkeää on myös tunnistaa sekä omalta että läheisten osalta ne tilanteet, jolloin oma apu ei enää riitä.

    Maatalouspolitiikka ja markkinat tuovat yllätyksiä jatkuvasti. Niihin ei voi yksittäinen viljelijä vaikuttaa.

    Vakautta voidaan lisätä poliittisilla päätöksillä. Jo se keventäisi viljelijän taakkaa tuntuvasti.

    Artikkelin aiheet
    viljelijät
    työssäjaksaminen
    henkinen kuormitus
    maatalous
    työhyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan