• HK on palaamassa kotimaiseksi ruokataloksi ‒ vaikka velkataakka kevenee, kyyti on tulevaisuudessakin kylmää

    Velkataakkaansa yritysmyynneillä keventävä HK Scan on kovaa vauhtia muuttumassa kotimaiseksi ruokataloksi. Kyyti on kylmää myös Suomen markkinoilla. Koko elintarviketeollisuus joutuu taas kohtaamaan halpuuttamisen, kun kauppa etsii kadonneita katteitaan.
    Pääkirjoitus|Elintarviketeollisuus
    5.1.202406:30
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Kun HK Scan myi loppuvuonna ruotsalaisen punaisen lihan valmistuksensa Lantmännenille, pelissä on enemmän kuin yrityskauppa. Kotimaiselle ruokajätille kysymys on selviytymistaistelusta, joka koskee koko suomalaista ruokaketjua.

    Yrityskauppa sinänsä ei alalla yllättänyt ketään. Usein toimitusjohtajaansa vaihtanut HK Scan on kamppaillut viimeisen kymmenen vuoden ajan yhä syvenevän talouskurimuksen kanssa.

    Baltian yksiköiden myynnin jälkeen HK:n odotettiin myyvän omistuksiaan myös muualla. Aiemmin hyväkatteinen Ruotsin lihamarkkina on kääntynyt kansalaisten ostovoiman hiipuessa alavireeseen.

    HK:lla ei ollut rahaa tarvittaviin investointeihin ja lisäksi yhtiö pelkäsi Ruotsin sikaruton seurauksia. Myös rahoittajien kannustus velkaisen taseen keventämiseen on epäilemättä ollut vaikuttavaa.

    Parin vuoden ajan HK Scania vetäneen toimitusjohtaja Juha Ruoholan saneeraustehtävä yhtiössä jatkuu.

    Vaikka HK on kohentanut kannattavuuttaan sekä Suomessa että Tanskassa ja kohautti lihamarkkinoita antamalla viikko sitten yhtiölle tuikiharvinaisen positiivisen tulosvaroituksen, osakkeenomistajat ja rahoittajat odottavat parempaa.

    Ironista kyllä myös HK Scanin kilpailijoiden ja lihantuottajien kannattaa toivoa yhtiölle vähintään kohtuullista menestystä.

    Kun suomalaisten ostovoima on hiipunut, kauppa tekee kaikkensa varmistakseen omat kattensa. Kuluvan vuoden aikana hintaneuvottelut elintarviketeollisuuden kanssa kiristyvät entisestään.

    Lidl on tehostanut kanta-asiakasohjelmaansa ja hintakärki edellä markkinoilla toimiva S-ryhmä seuraa todennäköisesti perässä.

    Halpuutusta toteutetaan nyt kaupan merkkejä lisäämällä ja tuontia vauhdittamalla. Myös osalle pienemmistä K-kauppiaista kyyti alkaa olla kylmää.

    Kotimaisten elintarviketeollisuuden brändien on yhä vaikeampi päästä tarjolle, kun kauppa pystyy kilpailuttamaan hyllypaikkojaan.

    Riskit jäävät yhä vahvemmin teollisuudelle, kun kauppa pystyy teetättämään niillä omia merkkejään.

    Tässä tilanteessa HK Scan nyt taistelee. Sen olisi oltava riittävän vahva hinnoittelemaan tuotantoaan kauppaa vastaan, jotta koko ala pystyisi pitämään pintansa.

    Tämä olisi erityisesti LSO-osuuskunnan jäsenten, mutta myös muiden suomalaisten tuottajien etu.

    Kun ruotsalaisten talonpoikien hallitsema Lantmännen poistuu viime viikkoisen kaupan jälkeen yhtiön omistajien joukosta, yhtiön nimikin saattaa muuttua. HK Ruokatalo voi hyvinkin tehdä paluun, kun saneeraus on viety läpi.

    Ennen sitä Ruohola ja yhtiön hallitus pohtivat konsernirakenteen keventämistä ja muita tehostustoimia kotimaassa. Samalla strategiset valinnat siipikarjan, valmistuotteiden ja uudelleen virinneen punaisen lihan kysynnän osalta kiinnostavat koko ruokaketjua.

    Uusia toimia tarvitaan. Jälkiviisauteen ja menneen suuruuden haikailuun ei ole tarvetta eikä aikaa.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin