• Inkoon investointi valaa uskoa talouteen

    Puhtaan energian saatavuudesta on tullut teollisuuden keskeisin kilpailutekijä.
    Tuulivoiman tuotanto kasvaa lähivuosina hurjasti.
    Tuulivoiman tuotanto kasvaa lähivuosina hurjasti. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Politiikka
    4.1.202306:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Taantumaa kohti vaipuva Suomen talous sai tiistaina iloisen uutisen. Norjalaisyhtiö Blastr Green Steel suunnittelee terästehtaan rakentamista Inkooseen. Hankkeen investoinnin arvo on noin neljä miljardia euroa, ja se työllistää käyttövaiheessa jopa 1 200 henkilöä. Tuotannon on suunniteltu alkavan vuoden 2026 lopulla.

    Toteutuessaan hanke on yksi Suomen teollisen historian suurimpia investointeja. Teräksen tuotanto kuluttaa valtavasti energiaa. Blastr arvioi tehtaan kuluttavan noin kuusi terawattituntia sähköä vuodessa, mikä vastaa seitsemää prosenttia koko Suomen viime vuoden kulutuksesta. Yhtiön tavoitteena on tuottaa terästä päästöttömästi. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan norjalaiset esittivät investointia harkitessaan kaksi kysymystä. Onko Suomessa tarpeeksi tuuli- ja ydinvoimaa?

    Puhtaan energian saatavuudesta on tullut teollisuuden keskeisin kilpailutekijä. Huomionarvoista on, että juuri norjalainen yritys investoi Suomeen. Puhdasta energiaa kun riittää myös vuonojen maassa. Norja jäi kisassa kuitenkin toiseksi, koska paikalliset kuntapäättäjät eivät hyväksyneet tuulivoiman rakentamista Pohjois-Norjan Fauskessa.

    Joka tapauksessa suunnitelma osoittaa, että Suomen asema vihreän siirtymän edellyttämissä hankkeissa on houkutteleva. Aikoinaan paljon arvostellut päätökset tuulivoiman tukemisesta ja ydinvoiman lisärakentamisesta ovat osoittautuneet kaukaa viisaiksi. Muutosta alleviivaa se, että terästehdasta suunnitellaan entisen kivihiilivoimalan tontille.

    Sähkökriisin keskellä kärvistelevälle kansalaiselle energiasyöpön terästehtaan rakentaminen ei välttämättä kuulosta hyvältä. Tuulivoiman tuotanto kasvaa kuitenkin jo lähivuosina hurjasti. Tärkeää olisi saada liikkeelle myös uusia ydinvoimahankkeita tuulettomia päiviä tasaamaan.

    Päätökset tuulivoiman tukemisesta ja ydinvoiman lisärakentamisesta ovat osoittautuneet kaukaa viisaiksi.

    Kulunut vuosi on ymmärrettävästi mennyt synkistelyn merkeissä. Alkaneena vuonna on kuitenkin syytä optimismiin. Polttoaineiden hinnat ovat laskeneet, sähkön hinta laskee pian ja uusia investointeja suunnitellaan. Suurin pullonkaula Suomen taloudessa on jatkossakin osaavan työvoiman saatavuus.

    Haasteista huolimatta Inkoon investointi valaa uskoa siihen, että Suomessakin on edessä vihreän siirtymän vauhdittama nousukausi.

    Lisää aiheesta
    • Norjalaisyhtiön suunnittelema terästehdas tulisi Fortumin entisen kivihiilivoimalan alueelle. Fortumin voimala (kuvassa) purettiin muutama vuosi sitten. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Talous | Norjalaisyhtiö valmistelee historiallisen mittavaa terästehdasinvestointia Inkooseen: työllistäisi valmistuttuaan jopa 1200 henkilöä

    Artikkelin aiheet
    puhdas energia
    terästehdas
    vihreä siirtymä
    Inkoo
    Blastr Green Steel
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa