• Postinjakelua ajetaan romahduspisteeseen – poliitikkojen on aika viimein herätä

    Perinteiseen tapaan Posti selittää muutoksia paperipostin määrän vähenemisellä.
    Postinjakeluun on tulossa monia muutoksia.
    Postinjakeluun on tulossa monia muutoksia.  Kuva: Lari Lievonen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    16.5.202512:53
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Posti ilahdutti torstaina asiakkaitaan jälleen reippaalla hinnankorotuksella. Tavallinen postimerkki maksaa jatkossa 2,75 euroa. Joulukortin lähettäjä saa kaivaa kukkarostaan 1,7 euroa. Hinnat ovat viidessä vuodessa melkein kaksinkertaistuneet. Yritysasiakkaiden, kuten sanomalehtien, hinnat nousevat pääsääntöisesti 12 prosenttia.

    Postinjakeluun on tulossa myös muita muutoksia. Uutis-Oiva-lehti kertoi Postin lopettavan varhaisjakelun suurimmassa osassa Pirkanmaata ensi vuoden alussa. Pääkaupunkiseudulla siirrytään niin sanottuun vuoropäiväjakeluun, mikä on ollut arkipäivää maakunnissa jo pidemmän aikaa. Jokainen postilaatikolla käyvä ihminen tietää, että posti ei tähänkään asti ole kulkenut ajallaan, eikä kirjeiden perillemenoon voi enää entiseen tapaan luottaa.

    Posti ei tähänkään asti ole kulkenut ajallaan.”

    Perinteiseen tapaan Posti selittää muutoksia paperipostin määrän vähenemisellä. Se on 2000-luvulla vähentynyt sähköisen viestinnän myötä noin 75 prosenttia. Viime vuonna osoitteellisten kirjeiden määrä väheni Postin mukaan noin 14 prosenttia, ja lasku on jatkunut voimakkaana myös alkuvuonna. Iso osa kirjeistä on Kelan ja muiden valtion organisaatioiden lähettämiä. Julkiset organisaatiot ovat vauhdilla ajaneet palveluitaan digitaaliseen muotoon ja lopettaneet kirjeiden lähettämisen. Tähän niitä ohjaavat suoraan hallitusohjelman kirjaukset.

    Posti on valtion omistama yhtiö, joka viime vuosina tehnyt varsin mukavaa tulosta. Käyttökatteella mitattuna kannattavinta toimintaa Postille on edelleen perinteinen postinjakelu, ja miksi ei olisi, kun hintoja voi vuodesta toiseen nostaa kaksinumeroista tahtia. Postin osingot ovat rahapulassa rypevälle valtiolle kelvanneet. Pörssiin yhtiötä ei kuitenkaan ole uskallettu viedä.

    Digitalisaatio etenee vääjäämättä ja postipalveluissa lähestytään rajaa, jossa lehtien ja päiväpostin säännöllinen jakelu muuttuu mahdottomaksi. Lisäaikaa on toistaiseksi ostettu muun muassa sanomalehtien jakelutuella, jonka Posti käytännössä maksaa osinkoina takaisin valtiolle.

    ”Kaikki suomalaiset eivät voi käyttää digitaalisia palveluita.”

    Postinjakelun ongelmia päivitellään, ne suututtavat ihmisiä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Poliitikkojen olisi korkea aika herätä asian eteen. Kaikki suomalaiset eivät voi käyttää digitaalisia palveluita. Moni haluaa lukea sanomalehtensä paperille painettuna. Toimiva postipalvelu on mahdollista järjestää. Esimeriksi Saksassa päätettiin hiljattain jatkaa kuusipäiväistä jakelua. Ensimmäinen askel voisi olla vaikka Postin tuottotavoitteiden alentaminen.

    Lisää aiheesta
    • Postia jaetaan. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Suomessa ei ole vielä digipakkoa – myös postin ja verottajan pitäisi se ottaa huomioon

    • Jakelukustannusten nousu vaikuttaa myös sanomalehtien jakeluun.

      Yhteiskunta | Postin hintoihin tulossa rajuja korotuksia – maaseudun aamujakelu kärsijänä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa