Epäilty kartelli on pahin esimerkki – lievempiinkin markkinaongelmiin pitää olla rohkeutta puuttua

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) viime keskiviikkona julkistamat tiedot luonnonmarja-alan kartelliepäilystä on vakava isku kotimaiselle elintarvikesektorille, vaikka luonnonmarjojen osuus suomalaisesta elintarviketuotannosta ja kotimaisten raaka-aineiden arvosta onkin varsin pieni. Luonnonmarjoja ostavien yritysten maine on viime vuosien ihmiskauppaepäilyjen ja jo langetettujen tuomioiden vuoksi jo valmiiksi surkea. Metsien marjasato tuo monelle mieleen terveellisyyden, puhtauden ja tuoreuden sijaan riiston, hyväksikäytön ja rikollisuuden.

Merkittävä osa alan yritysten kustannuksista aiheutuu keruusta, koska raaka-aine on hajallaan metsissä ja korjuu on erittäin työvoimavaltaista. Siksi ongelmatkin ovat viime vuosina kietoutuneet juuri poimijoiden saamiin korvauksiin ja kohteluun. Vielä ennen EU-jäsenyyttä valtaosan marjoista poimivat suomalaiset kerääjät. Jäsenyyden vapauttama elintarviketuonti romahdutti myös luonnonmarjasta maksettavat hinnat ja ala siirtyi nopeasti ulkomaisiin poimijoihin.

Kartellista epäillyt yritykset hallitsevat KKV:n mukaan noin 80 prosenttia kotimaisten luonnonmarjojen hankinnasta. Siitä huolimatta on oltava tarkka siitä, ettei itse tuotetta tai kyseenalaisiin toimiin syyllistymättömiä yrityksiä ja toimijoita mustamaalata. Pahimmillaan seurauksena olisi kotimaisen marjan häviäminen markkinoilta.

Viljelijätkään tuskin KKV:n työtä luonnonmarja-alan kilpailurikkomusten paljastamiseksi kritisoivat, mutta perustellusti moni on saattanut myös hieman kohotella kulmiaan. Lain mukaan viraston keskeinen tehtävä on varmistaa markkinoiden toimivuus ja panna täytäntöön kilpailulaki ja EU:n kilpailusäännöt. Toistuvasti se on kuitenkin korostanut, ettei viljelijöiden heikko kilpailuasetelma kuulu sen tontille, vaikka isolta osaltaan sen syynä on kilpailuviranomaisen siunauksella erittäin vahvaksi kasvanut vähittäiskaupan valta-asema.

Virastossa katse kohdistuu kilpailua vähentäviin tai rajoittaviin käytäntöihin, jotka heikentävät kuluttajan asemaa. Sitä tuottajan ahdinko ei aiheuta. On positiivista, että KKV otti poimijoiden kohtelun tutkittavakseen, vaikka sekään ei todennäköisesti nostanut kuluttajahintoja tai heikentänyt kuluttajan asemaa. Tässä virasto teki tärkeää työtä.

Kilpailuviranomaisen oman uskottavuuden vuoksi olisi kuitenkin tärkeää, että virasto tämän innoittamana nostaisi muiltakin osin tavoitetasoaan, eikä jämähtäisi enää pelkäksi halpojen kuluttajahintojen turvaajaksi. On myös todettava, että luonnonmarja-alan kartellin selvittelyssä vietetyt neljä vuotta ovat ehdottomasti liian pitkä aika yhteen ainoaan tapaukseen.