

Luonnonmarja-alalla ilmi tullut rikollinen toiminta on luultavasti laajempaa ja pitkäkestoisempaa kuin viime vuosina ilmi tulleet tapaukset antavat ymmärtää.
Poliisihallituksessa ihmiskaupan torjunnasta vastaava poliisitarkastaja Måns Enqvist kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että sitä, miten laajaa rikollinen toiminta luonnonmarja-alalla on, on kuitenkin vaikea arvioida.
Näin on siksi, että kaukana menneisyydessä tapahtuneita asioita on enää nykyään vaikea todistaa, kun uhrit eivät ole kertomassa kokemuksistaan.
Poliisitarkastaja Enqvist muistuttaa, että jotta tapaukset päätyvät esitutkintaan ja jopa syytteeseen saakka, laittomuudet pitää paljastaa silloin, kun niitä tapahtuu.
Vaikka siis epäilyksiä olisikin, ne on vaikeaa ellei jopa mahdotonta todistaa jälkikäteen, kun aikaa ehtii kulua.
Enqvist huomauttaa, että marjanpoiminta-alan alttius väärinkäytöksille on ollut tiedossa jo pidempään ennen kuin esimerkiksi Polarican ja Kiantaman rikostapaukset tulivat julkisuuteen.
”On turvallista sanoa, että hyväksikäyttöä on ollut siellä aikaisemminkin. Se on varma asia”, hän sanoo.
Näin ollen mistään ainutlaatuisista tapauksista ei ole kyse.
Marjanpoiminta-ala on altis väärinkäytöksille. Poimijat ovat ensinnäkin pitkään tulleet maahan turistiviisumilla ilman työsuhdetta, eivätkä he tunne suomalaisen työelämän pelisääntöjä tai sitä, millaista kohtelua heidän sopii maassa odottaa.
On kuitenkin syytä muistaa, että ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä on havaittu myös muilla aloilla, kuten esimerkiksi rakennusalalla, huolimatta siitä, että henkilöt tekevät töitä työsuhteessa. Toisaalta myöskään kaikki marja-alan yritykset eivät ole toimineet kyseenalaisesti.
Suuri osa ihmiskauppatapausten uhreista on alasta riippumatta lähtöisin muusta kuin länsimaisesta kulttuurista.
”He ovat eri tavalla haavoittuvassa asemassa ja helposti jujutettavissa”, Enqvist painottaa.

Enqvist on tehnyt pitkän, yli 10 vuoden uran ihmiskaupparikosten parissa. Jopa hänet on yllättänyt se, miten järjestämällistä ja törkeää marjanpoiminta-alan laiton toiminta on ollut.
Yksi syy siihen, miksi marja-alan tapaukset ovat viime vuosina nousseet esille, on se, että viranomaisten tekemä valvonta on tehostunut. Poliisi, aluehallintovirastot ja esimerkiksi Verohallinto ovat viimeisimmän viiden vuoden aikana tiivistäneet yhteistyötään. Samaan aikaan poliisi on perustanut kansallisen ihmiskaupparyhmän.
”Jos vastaisuudessa tulee tällaisia, kiinnijäämisriski suurenee koko ajan”, Enqvist painottaa.
Enqvist pitää mahdollisena, että vastaavanlaisia tapauksia voi tulla vielä marja-alalla ilmi. Poliisitarkastaja arvioi myös, että ihmiskaupparikosten loppuminen tai ilmiön kuriin saaminen ei ole realismia, vaan niitä tulee käytännössä varmasti ilmi tulevaisuudessakin. Yksi syy tähän on se, että ihmiskauppa on maailmanlaajuinen ongelma, ja sitä esiintyy erityyppisenä eri puolilla maailmaa.
”Ihmiskauppa on niin moniulotteinen ilmiö, että sitä ei saada koskaan kytkettyä nolliin, se on selvä”, poliisitarkastaja Enqvist ennakoi.
Edistyksestä kertoo tulevaisuudessa kuitenkin jo se, että ilmiötä saataisiin hillittyä ja edellytyksiä rikosten paljastamiseen parannettua.