• Polarican ex-toimitusjohtajalle syytteet 77 törkeästä ihmiskaupasta – syyttäjän mukaan thaimaalaiset marjanpoimijat olleet pakkotyössä

    Thaimaalaisiin marjanpoimijoihin Suomessa kohdistuneesta epäillystä laajasta hyväksikäytöstä on nostettu taas kymmeniä uusia syytteitä.
    Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2022 eri puolilla Suomesa. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA.
    Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2022 eri puolilla Suomesa. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA.  
    Uutiset|Talous
    26.2.202415:42
    STT

    Syyttäjät kertovat nostaneensa Polarica Marjanhankinta Oy:n entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa vastaan syytteet 77 törkeästä ihmiskaupasta. Samat syytteet sai Kriston thaimaalainen liikekumppani. Molemmat kiistävät syyllisyytensä, Syyttäjälaitoksen tiedotteessa sanotaan.

    Epäillyt rikokset koskevat thaimaalaisia marjanpoimijoita, jotka on rekrytoitu Thaimaasta työskentelemään Suomeen. Syyttäjien mukaan poimijat on saatettu luonnonmarjojen keräämistä sisältävään pakkotyöhön ja muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2022 eri puolilla Suomea.

    Polarica kertoi omassa tiedotteessaan syksyllä 2022 Kriston vangitsemisesta. Kristo jätti tehtävänsä pian vangitsemisen jälkeen. Hän on sittemmin vapautunut tutkintavankeudesta.

    Tammikuussa syyttäjät nostivat marja-alan yhtiö Kiantaman toimitusjohtajaa Vernu Vasuntaa vastaan syytteet 56 törkeästä ihmiskaupasta. Myös hänen kanssaan syytteessä on thaimaalainen, poimijoiden rekrytointia Thaimaasta hoitanut henkilö.

    Kiantama tiedotti syytteiden noston aikaan Vasunnan kiistävän kaikki syytteet ja jatkavan tehtävissään normaalisti.

    ”Esitutkinta laajentui tutkinnan edetessä, ja lopulta tästä tuli huomattavan suuri kokonaisuus. Mahdollisia asianomistajia on yli 2  000, ja he ovat pääosin Thaimaassa.” Teemu Mäntyniemi

    Poliisi kertoi Kiantamaa ja Polaricaa koskevan esitutkinnan valmistumisesta marraskuussa. Valmistuneesta esitutkinnasta poliisi kertoi, että thaimaalaisiin marjanpoimijoihin epäillään kohdistuneen laajaa riistoa ja hyväksikäyttöä Suomessa.

    Tutkinnan siirtyessä syyteharkintaan viittä ihmistä epäiltiin törkeästä ihmiskaupasta. Esitutkinnassa poliisi kertoi tavoittaneensa noin 170 asianomistajaa eli epäiltyä uhria, jotka ovat olleet poimimassa luonnonmarjoja Suomessa.

    ”Esitutkinta laajentui tutkinnan edetessä, ja lopulta tästä tuli huomattavan suuri kokonaisuus. Mahdollisia asianomistajia on yli 2  000, ja he ovat pääosin Thaimaassa”, sanoi tiedotteessa tutkinnanjohtaja Teemu Mäntyniemi keskusrikospoliisista (KRP).

    Kiantamaa ja Polaricaa yhdistää thaimaalainen liikekumppani, jonka yritystä kumpikin on käyttänyt saadakseen poimijoita Suomeen. Yhteys ilmenee myös käräjäoikeuden tekemistä vakuustakavarikkopäätöksistä.

    Viime keväänä käräjäoikeus määräsi Kriston omaisuutta vakuustakavarikkoon yli miljoonan euron edestä ja Vasunnan yli 470  000 euron edestä. Thaimaalaisepäiltyyn kohdistunut, noin 1,5 miljoonan euron vakuustakavarikko määrättiin yhteisvastuullisena Kriston ja Vasunnan kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Kiantama Oy kertoo kutsuneensa Suomeen tuhansia thaimaalaisia marjanpoimijoita vuodesta 2007 lähtien.

      Marjat ja sienet | Marjayhtiön toimitusjohtaja kiistää syytteet ihmiskaupasta – ”En ole tietoisesti koskaan osallistunut laittomuuksiin”

    • Merkittävä metsämarjojen ostaja Valio kertoo ostaneensa metsämarjoja Polaricalta sekä Arctic Groupiin kuuluvalta Arctic Internationalilta myös tämän vuoden poimintakauden aikana. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto.

      Rikokset | Valio ja suuret kaupparyhmät ovat edelleen ostaneet marjoja ihmiskaupasta epäillyiltä marjayrityksiltä

    • Viranomaiset ovat epäilleet, että thaimaalaisia marjanpoimijoita on joutunut Suomessa ihmiskaupan uhreiksi. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Metsä | Thaipoimijoiden ihmiskauppatutkinta valmistui – viisi epäiltyä, uhreja jopa yli 2 000

    • Edellisinä vuosina suurin osa ulkomaalaisista poimijoista aloitti mustikan poiminnalla heinäkuun loppupuolella. Poimijat poistuvat Suomesta yleensä lokakuun alussa.

      Politiikka ja talous | Thaimaasta tänä marjakautena vähemmän poimijoita – viime vuonna rikosepäilyjä ja puutteita tarkastuskäynneillä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ihmiskauppa
    marjanpoimijat
    Polarica
    Kiantama
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria