
Tänä vuonna thaimaalaisille on myönnetty noin 2 000 viisumia metsämarjanpoimintaa varten. Viime vuonna Thaimaasta tuli noin 4 000 poimijaa.
”Jonkin verran tulee myös ukrainalaisia, mutta heistä ei ole viisumitietoja”, arvioi Pohjois-Suomen aluehallintaviraston tarkastaja Niko Huru.
Viime vuonna marjanpoimijoiden oikeuksia laiminlyötiin paljon.
Viime vuonna marjanpoimijoiden oikeuksia laiminlyötiin paljon. Keskusrikospoliisi on epäillyt laajaa ihmiskauppaa ja työsuojeluviranomaiset havaitsivat viime tarkastuksilla puutteita.
Keskusrikospoliisi tiedotti lokakuun alussa, että thaimaalaisten marjanpoimijoiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhriksi vuosina 2020–2022. Polarican entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo oli vangittuna, samoin thaimaalainen rekrytointia tehnyt henkilö ja TEM:n hallitusneuvos Olli Sorainen.
”Tutkinta on etenemässä syyttäjälle syys-lokakuussa”, arvioi Teemu Mäntyniemi Keskusrikospoliisista.
Ylen tietojen mukaan rikosepäilyihin liitetyt yritykset Polarica ja Kiantama ovat tänä vuonna saaneet positiivisen luotettavuusarvioinnin Pohjois-Pohjanmaan TE-keskukselta. Positiivisen arvion sai 26 yritystä, negatiivisen yksi.
Marjayritykset tarvitsevat TE-keskuksen luotettavuusarvioinnin, joka myönnetään kaudeksi kerrallaan.
Avin työsuojeluviranomainen valvoo yllätyskäynneillä marjayrityksen velvollisuuksia. Viime vuonna tehtiin valtakunnallisesti tarkastuksia yhteensä 35 marjaleiriin. Joissakin leireissä toimi useampi yritys, joten erillisiä tarkastuksia tehtiin 48.
Kaikissa tukikohdissa havaittiin yllätystarkastuksella puutteita marjalain noudattamisessa.
Kaikissa tukikohdissa havaittiin yllätystarkastuksella puutteita marjalain noudattamisessa.
Poimijoiden perehdyttämisessä havaittiin puutteita 39 tarkastuksella. Lisäksi puutteita näkyi viranomaisten yhteystietojen laittamisessa poimijoiden nähtäville ja keruuvälineiden tarjoamisessa.
”Erona vuoden 2021 ja viime kauden tarkastuksissa oli se, että paikalla olleet poimijat ja tukihenkilöstö olivat vähemmän yllättyneitä tarkastuskäynneistä. Tulkin avulla pystyimme myös paremmin haastattelemaan henkilöitä”, sanoo Huru.
Marjaleireillä on myös työsuhteessa olevaa tukihenkilöstöä, kuten kokkeja, kirjureita ja sadonetsijöitä. Heidän kohdallaan havaittiin pahimmillaan hyvin vakavia puutteita palkanmaksussa, työaikakirjanpidossa ja syrjinnän kiellon noudattamisessa.
Tänä vuonna tarkastukset alkavat nyt. Aiempia puutteita tullaan valvomaan käynneillä. Velvoitteen noudattamatta jättämisestä voi seurata esitutkintailmoitus poliisille ja sakko. Merkittävämpi seuraus voi olla TE-keskuksen luotettavuusarvioinnin evääminen.
Nykyinen marjalaki on ollut voimassa vuodesta 2021. Laki koskee ulkomaalaisia, jotka keräävät järjestetysti luonnontuotteita, kuten metsämarjoja.
Aiemmasta Suomen ja Thaimaan valtioiden edustajien sopimasta poimijakiintiöstä on luovuttu. Poimijat tulevat nyt tavallista reittiä yksittäisillä viisumeilla, eivätkä he useimmiten ole työsuhteessa marjankeruun organisoijaan.
TEM valmisteli vielä helmikuussa asetusta, jolla itsenäisten marjanpoimijoiden asemaa olisi korjattu työsuhdeperustaiseksi.
Valmistelun taustalla olivat erityisesti juuri syksyn 2022 aikana esiin tulleet vakavat rikosepäilyt. Asetusmuutos ei lopulta ollut aikataulusyistä mahdollinen edellisellä hallituskaudella.
Uuden hallituksen tahtotilaa ei vielä ole linjattu.