• Näin pakastat mansikat oikein: Sokerin käytössä kannattaa huomioida muutama asia

    Mansikoiden pakastus on hyvä aloittaa nyt, sillä mansikan pääsatokausi on meneillään koko Suomessa.
    Mansikat kannattaa pakastaa pakasterasioissa.
    Mansikat kannattaa pakastaa pakasterasioissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    14.7.202306:00
    Janiko Kemppi

    Moni haluaa säilöä kesän maut talteen pakastimeen. Mansikoita pakastaessa kannattaa miettiä jo valmiiksi, kuinka paljon niitä haluaa pakastaa tilan ollessa rajallinen. Lisäksi kannattaa miettiä, haluaako marjat pakastaa kokonaisena, viipaleina tai esimerkiksi murskana.

    Keräsimme yhteen Marttojen ja Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton vinkit mansikoiden pakastamiseen.

    1. Pakasta marjat mahdollisimman nopeasti poiminnan jälkeen

    Mansikka on herkkä marja, jonka ylimääräistä käsittelyä kannattaa välttää ennen pakastamista. Mikäli pääset poimimaan mansikoita itse, poimi marjat jo valmiiksi ilman kantaa. Näin mansikoita ei tarvitse käsitellä enää kotona juurikaan.

    2. Valitse rasian ja pussin väliltä

    Kun mansikat on puhdistettu ja niistä on poistettu kannat, pakataan ne. Koska mansikat ovat pehmeitä, on ne hyvä pakastaa rasioihin pakastepussien sijaan. Kun mansikat pakkaa annoskokoisina, on niitä myös helppo käyttää. Kovapintaisempia mansikoita voi pakata varovasti myös pakastepusseihin.

    Jos haluaa ottaa pakastimen tilan tehokkaasti käyttöön, voi mansikoita viipaloida, soseuttaa tai survoa. Tällaisessa muodossa mansikkaa voi käyttää kätevästi esimerkiksi rahkaan, smoothieen tai sellaisenaan puurolle tai jogurtille.

    3. Sokerilla vai ilman?

    Mansikoiden pakastuksessa puhutaan usein siitä, kannattaako pakastamiseen käyttää sokeria. Mansikat säilyvät myös ilman sokeria, mutta sokeri auttaa säilyttämään mansikoiden C-vitamiinin, maun ja värin paremmin.

    Sokeria voi käyttää 1–3 ruokalusikallista mansikkalitraa kohti. Sokerin voi ripotella marjojen väliin kerroksittain.

    3. Varmista, että pakastin on riittävän kylmä

    Mansikoiden suositeltu pakastamisen lämpötila on -18 astetta. Varmista, että pakastin on viilentynyt tarpeeksi ennen pakastamista.

    4. Älä pakasta liikaa kerralla

    Pakastimia on erilaisia ja toiset ovat tehokkaampia kuin toiset. Mansikoita ei tulisi laittaa kerralla pakkaseen liikaa, jotta lämpötila pakastimessa ei nouse. Nyrkkisääntönä kannattaa pitää, että mansikoita ei tulisi laittaa kerrallaan pakastimeen 10 kiloa enempää.

    5. Käytä vuoden kuluessa

    Mansikat pysyvät hyvinä noin vuoden ajan pakastamisesta. Pakkauksiin kannattaakin merkitä pakastamispäivä.

    6. Sulata mansikat lämpimässä

    Marjapakasteet tulee sulattaa nopeasti, jotta marjojen C-vitamiinia tuhoutuisi mahdollisimman vähän ja marjojen rakenne pysyisi hyvänä.

    Sulata mansikat siis huoneenlämmössä tai vesihauteessa. Vaihtoehtoisesti jäisiä mansikoita voi käyttää suoraan pakastimesta esimerkiksi smoothien valmistamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Heinäkuu on mansikoiden aikaa.

      Ruoka | Säilytä mansikat oikein – moni tekee virheen niiden tarjoamisessa

    • Etelässä mansikoiden pääsatokausi on alkanut.

      Ruoka | Mikä mansikka on sinulle se oikea? Tee MT:n suosikkitesti ja selvitä oma kesäherkkusi

    • Mansikka kypsyy tänä vuonna ”vanhan ajan” normaalin mukaan.

      Ruoka | Mansikan pääsatokausi on alkanut melkein koko Suomessa – ajasta säilöntä lähiviikkoihin

    Artikkelin aiheet
    mansikat
    pakastaminen
    sokeri
    marjat
    säilöminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle