• Pakkolunastuksissa riittää yhä korjattavaa – siirtolinjat ja kaavoitettavat alueet saa vieläkin ottaa alihintaan

    Ruotsissa ja Tanskassa lainsäädäntöä on jo kiristetty, ja Suomessakin lunastuslain uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä on ongelmat tunnistanut. Ongelmien korjaamiseen asti ongelmien havaitseminen ei silti ole johtanut.
    Muun muassa sähkölinja-alueiden lunastushinta koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Kuvituskuva.
    Muun muassa sähkölinja-alueiden lunastushinta koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Pääkirjoitus|Maanomistus
    18.3.202605:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Elokuussa voimaan astunut lunastuslain uudistus paransi maanomistajien asemaa pakkolunastuksissa. Sen myötä lunastuskorvauksen perusteena on aiemman käyvän arvon sijaan markkina-arvo 25 prosentilla korotettuna. Jos lunastettavaa omaisuutta on käytetty asumiseen tai elinkeinotoimintaan, korvauksen pitää markkina-arvosta riippumatta riittää vastaavan korvaavan omaisuuden hankkimiseen.

    Vaikka lakimuutos siistikin lunastuksista pahimmat ongelmat, kaikkea sekään ei korjannut. Epäoikeudenmukaisuuden kokemusta aiheuttavat yhä ne tuotot ja arvonnousu, joita vaille alkuperäinen omistaja jatkossakin jää esimerkiksi sähkön siirtolinjojen tai lunastusalueen kaavoituksen myötä.

    Ruotsissa ja Tanskassa lainsäädäntöä on jo tiukennettu.

    Siirtolinjoissa epäsuhtaa aiheuttavat tuotot, joita lunastetulla nauhamaisella alueella harjoitettu toiminta jatkossa tuottaa sähkön siirrosta vastaavalle monopoliasemassa olevalle yritykselle. Maanomistajia edustava MTK onkin esittänyt lunastuskorvauksen muuttamista niin, että osa tulevien vuosien taloudellisesta hyödystä maksettaisiin maanomistajille joko osana lunastuskorvausta tai vuosittaisena vuokran kaltaisena korvauksena. Asiaa selvittää paraikaa oikeusministeriön asettama selvityshenkilö.

    Kaavoituksen tuottamassa arvonnousussa ongelmallista on puolestaan se, että kunnat pystyvät perustuslain suojaa nauttivan kaavoitusmonopolinsa avulla hyödyntämään lunastusmenettelyä strategisesti oman taloutensa pönkittämiseen yksityisten maanomistajien kustannuksella. Kun kunta myy yksityiseltä omistajalta lunastamansa maan kaavoituksen jälkeen huomattavasti arvokkaampana, alkuperäinen maanomistaja jää nuolemaan näppejään.

    Juuri tällaisesta tapauksesta oli kyse MTK:n tekemässä valituksessa, josta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi viime viikolla päätöksensä. Kyseisessä tapauksessa maanomistaja olisi myynyt rakennusyhtiölle omistamansa tilan 11,2 miljoonalla eurolla, mutta kaupan edellyttämästä kaavoituksesta kieltäytynyt Vantaan kaupunki pakkolunasti alueen lopulta 3,25 miljoonalla eurolla. Vastaavanlaisia maatiloja koskevia tapauksia on ollut myös muun muassa Limingassa, Tuusulassa ja Riihimäellä.

    Lisää aiheesta
    • Saraksen tila sijaitsee Vantaalla noin 20 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Se on ollut saman suvun hallussa yli 300 vuotta.

      Yhteiskunta | Maanomistajille jäi luu käteen Saraksen tilan tapauksessa – EIT hylkäsi valituksen omaisuudensuojan loukkauksesta

      Tilaajalle

    Valituksen hylännyt tuomioistuin sivuutti MTK:n mukaan käsittelyssään kunnan voitontavoittelun ja kaavoitusmonopolin ristiriidan. Myös kotimaiset tuomioistuimet ovat järjestön mukaan olleet kyvyttömiä punnitsemaan toiminnan oikeudenmukaisuutta tästä näkökulmasta.

    Positiivista sentään on, että lunastuslain valmistelussa valtio on ongelman olemassaolon tunnustanut. Ruotsissa ja Tanskassa lainsäädäntöä on tältä osin jo tiukennettu, joten Suomessakin asia on syytä ottaa tarkasteluun.

    Lisää aiheesta
    • Voimalinjat jäivät lunastuslain uudistuksessa huomioimatta, sanoo MTK.

      Metsä | Sähkönsiirtolinjojen paikkoja lunastetaan maanomistajilta ryöstöhinnoin, sanoo MTK

    • Sähkölinja halkoo maisemaa. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Yliö: Lunastuslain uudistus jää edelleen vajaaksi

    • Sähkön siirtolinja. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Lukijalta: Omaisuudensuojan on oltava todellinen – hallinnollinen ”hiivittäminen” on viheliäinen pakkokeino

    • Viitostietä parannetaan Leppävirran ja Kuopion välillä. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Lunastajien pitää nöyrtyä ja kaivaa kuvetta: Rahaa täytyy korotettuihin korvauksiin löytyä

    Artikkelin aiheet
    pakkolunastus
    lunastuslaki
    kaavoitus
    maanomistajat
    Oikeusministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea