• Maakunnat protestoivat

    ”Kaavoitusasioiden byrokraattisuus on vanhastaan tunnettu asia.”
    Pääkirjoitus
    25.2.201306:00
    MT toimitus

    Maakuntaliitot ja Kuntaliitto ovat ryhtyneet protestoimaan ympäristöministeriön kaavoitusvaltaa vastaan. Liitot haluavat selvittää, voitaisiinko ympäristöministeriön valtaa kaavoituspolitiikassa siirtää takaisin maakunnille.

    Kysymys on aiheellinen. Ympäristöministeriön rooli maakuntien kaavojen vahvistajana on ollut jo pitkään kyseenalainen. Tyytymättömyys on kytenyt tähän saakka pinnan alla, mutta nyt kissa on nostettu pöydälle.

    Kirjelmän mukaan ympäristöministeriö toimii hitaasti kaavoja vahvistaessaan. Hitaus haittaa yhdyskuntien kehittämistä. Arvostelijoiden mukaan kaavaohjaus ei yksinkertaisesti toimi.

    Ongelmaksi koetaan myös, että eri elykeskukset kohtelevat kuntia ja kansalaisia eri tavalla.

    Ympäristöministeriön päätökset ovat myös johtaneet lukuisiin valituksiin. Näkyvimpinä ovat olleet kauppakeskushankkeet. Ympäristöministeriö on torpannut eräitä maakuntien kannattamia kauppakeskushankkeita, mutta näyttänyt vihreää valolle toisille. Päätösten perustelut ovat jääneet hämäriksi.

    Kaava-asioissa tarvitaan myös valtakunnallista ohjausta. Ongelmaksi näyttää muodostuneen kuitenkin se, että ohjaus koetaan samaan aikaan sekä tehottomaksi että vääräksi. Keskushallinnon ei pitäisi puuttua asioihin, jotka maakunnissa osataan ratkaista parhaiten.

    Kaavoitusasioiden byrokraattisuus on vanhastaan tunnettu asia. Paras tapa olisikin toteuttaa läheisyysperiaatetta myös kaava-asioissa.

    Kaikki viisaus ei asu keskustasolla. Vallan pitäisi olla niillä, jotka ovat vallankäytön kohteina.

    Artikkelin aiheet
    maakunnat
    kaavoitus
    Ympäristöministeriö
    byrokraattisuus
    Kuntaliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan