Uudet mepit toistavat tuttuja lauseita maa- ja metsätaloudesta – nyt tarvittaisiin uusia ajatuksia maaseudun kasvusta

Suomen europarlamentaarikkokaarti meni kesän vaaleissa pitkälti uusiksi. Vain neljä edellisellä kaudella meppinä istunutta jatkoi uudelle kaudelle. Ihmisten vaihtuminen on aina mahdollisuus, mutta myös haitta, sillä verkostojen luominen kestää Brysselissä tavanomaisesti useita vaalikausia.

Mepiltä odotetaan yleensä Suomen edun ajamista. Mepit edustavat EU:ssa kuitenkin omia äänestäjiään, eivät suoraan Suomen valtiota. On luonnollista, että eri edustajat suhtautuvat eri tavalla myös Suomen kansallisen edun kannalta keskeisiin maa- ja metsätaloutta koskeviin kysymyksiin.

MT:n meppikyselyn perusteella suomalaisilla europarlamentaarikoilla on lähtökohtaisesti hyvin yhtenäinen näkemys siitä, ettei maatalousbudjettia pidä leikata. Poikkeuksiakin toki on. Tuore kokoomusmeppi Aura Salla on sitä mieltä, että maatalouden tukeminen tulisi kansallistaa. Näkemys on kiinnostava, sillä aiemmin vastaavia ehdotuksia on kuultu lähinnä EU-kriittisinä pidetyiltä poliitikoilta. Uransa EU:ssa tehnyt Salla ei varsinaisesti kuulu heihin.

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen haluaa taas pienentää EU:n budjettia yleisesti. Myös vihreiden Maria Ohisalo suhtautuu maatalouden budjettiin kriittisesti. Keskustan Elsi Katainen ja RKP:n Anna-Maja Henriksson mielellään jopa lisäisivät maatalousrahoitusta. Budjettikeskustelussa unohtuu helposti, että viime vuosien inflaatio on käytännössä tarkoittanut isoa leikkausta maatalouden tukiin. Samalla maanviljelijöiden odotetaan tekevän paljon enemmän ympäristön hyväksi.

Edellisellä parlamenttikaudella EU:sta suorastaan tulvi metsätaloutta koskevaa lainsäädäntöä, vaikka EU:lla ei periaatteessa olekaan metsäpolitiikkaa. Mepit haluavat pääosin säilyttää tilanteen ennallaan. Vain vasemmiston Merja Kyllönen hahmottelee EU:n kattavia ratkaisuja metsäpolitiikkaan. Muutama meppi haluasi vähentää EU:n valtaa metsäasioissa.

Epäselväksi jää, miten se tehdään, sillä tälläkin hetkellä vaikutukset metsiin tulevat lähinnä ympäristö- ja ilmastopolitiikan kautta. Perussopimuksissa ei metsiä mainita, mutta niitä ei myöskään erikseen suljeta EU-päätöksenteon ulkopuolelle. Kansallisen toimivallan puolustamiseen keskittyvä metsäedunvalvonta on tähän asti toiminut varsin huonosti.

Yksi käytännön syy siihen on, että komissiossa ei ole metsätaloudesta vastaavia virkamiehiä. Aloitteet tulevat lähinnä ympäristöpääosastolta, jossa metsiä ei katsota elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Tulevassa komissiossa maatalouspääosasto ottanee vahvemman roolin myös metsäasioissa. Paljon jää sen varaan, kuinka metsäisestä maasta maatalouskomissaari tulee.

Koko Suomen EU-jäsenyyden ajan on käyty keskustelua, olemmeko unionissa niin sanottu mallioppilas, joka soveltaa lainsäädäntöä liian tunnollisesti. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen on vaikea antaa. On selvää että vahvoissa oikeusvaltioissa lainsäädäntöä noudatetaan käytännön tasolla tarkemmin kuin laajamittaisesta korruptiosta kärsivissä maissa. Isoilla jäsenmailla on unionin päätöksenteossa taas mahdollisuuksia iltalypsyihin, joihin pienten jäsenmaiden on vaikea ryhtyä.

Vaaleissa kokoomuksen ääniharavaksi noussut Mika Aaltola ehdotti MT:n haastattelussa, että Suomi voisi Unkarin tapaan jättää itselleen kielteisiä direktiivejä toimeenpanematta (MT 3.7.). Ehdotus on yllättävä ja herättää kysymyksiä Aaltolan roolista EU:n lainsäätäjänä. Muut suomalaismepit eivät Aaltolan ajatuksesta innostu, vaikka painottavatkin kansallista liikkumavaraa direktiivien soveltamisessa. Vaikka direktiivien täytäntöönpanossa on eroja jäsenmaiden välillä, on mahdotonta ajatella, että jäsenmaat voisivat valita, mitä sääntöjä noudattavat. Silloin putoaisi pohja pois koko EU:lta ja sen sisämarkkinoilta.