• Kun UPM etsii kannattavuutta papereilleen, metsänomistajat ottavat iskuista osumaa

    Suomalaiset metsänomistajat saavat osansa iskuista, joita UPM:n ja Sappin paperitehtaiden yritysjärjestely aiheuttaa. UPM on jo pitkään hakenut tuottoja sieltä, mistä niitä eniten saa. Se vaikuttaa myös suomalaisen puun kysyntään.
    UPM:n italialainen toimitusjohtaja Massimo Reynaudo haluaa siirtää yhtiön paperitehtaat kokonaan uuteen kansainväliseen yhtiöön.
    UPM:n italialainen toimitusjohtaja Massimo Reynaudo haluaa siirtää yhtiön paperitehtaat kokonaan uuteen kansainväliseen yhtiöön. Kuva: Jarno Mela
    Pääkirjoitus|Metsäteollisuus
    8.12.202506:00
    Pääkirjoitus
    Jouni Kemppainen

    Suomalaisen metsäteollisuuden lippulaivanakin pidetty UPM:n sinivalkoinen väri haalistuu. Yhtiön pääkonttori on edelleen Helsingissä, mutta vähä vähältä UPM siirtää toimintojaan muualle.

    Viimeisin italialaisen Massimo Reynaudon johtaman metsäjätin siirto koski yhtiön historiallista ydintä, paperitehtaita.

    UPM ilmoitti torstaina siirtävänsä kahdeksan tehdastaan uuteen eteläafrikkalaisen Sappin kanssa perustettavaan yhteisyritykseen (MT 4.12.). Näistä kolme toimii Suomessa.

    Sappilta perustettavaa yhtiöön siirtyy neljä tehdasta, joiden mukana on Kirkniemen perinteikäs yksikkö.

    Siirron myötä UPM:n liikevaihto pienenisi runsaasta 10 miljardista noin 8 miljardiin, mutta se omistaisi kuitenkin uudesta yhtiöstä puolet.

    Yritysjärjestelyllään molemmat yhtiöt pyrkivät saamaan lisää pontta painopaperimarkkinan kannattavuuteen, joka on vuosi vuodelta heikentynyt.

    Tehtaiden osalta pudotuspeli voi hyvin jatkua. Työntekijöitä edustavan Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan kyseessä on ”roskapankin” muodostaminen, jonka tarkoituksena on jatkaa tehtaiden alasajoa (MT 4.12.).

    Vanhalalla on hyvä tuntuma koko metsäalan näkymiin, eivätkä ne hänen mukaansa näytä hyviltä. Heikon suhdannetilanteen takia edessä on liittopomon mukaan seisokkeja, lomautuksia ja muita sopeutustoimia ainakin seuraavaan syksyyn asti.

    Suomalaisen metsänomistajan kannalta UPM:n uusi strategia merkitsee kaiken todennäköisyyden mukaan puun ostojen vähenemistä.

    Liian optimistista on uskotella, etteivät yhtiön seuraavat sopeutustoimet osuisi myös Suomeen. Kansainvälisessä sijoitusilmapiirissä yhtiön omistajat hakevat mahdollisimman suurta tuottoa.

    Rahalla ei ole edelleenkään isänmaata ja UPM hakee voitot sieltä, mistä niitä on helpoimmin saatavissa.

    Erityisesti uuteen yhtiöön siirtyvien Kymin, Jämsänkosken ja Rauman tehtaiden tarve puulle on yritysjärjestelyn takia nyt aiempaa epävarmempaa. Sekä työntekijät että metsänomistajat ovat nyt sopeutustoimien potentiaalisia kohteita.

    UPM:n viimeisin järjestely johtuu ennen kaikkea graafisten painopaperien pitkään jatkuneesta kysynnän laskusta.

    Päivän selvää kuitenkin on, että uutinen on myös metsänomistajille huono. Puumarkkina toimii kysynnän ja tarjonnan mukaan.

    Jos ostajat vähenevät, myyjien tilanne ei yleensä parane.

    Näin näyttää nyt käyvän.

    8.12. klo 7:53 korjattu liikevoitto liikevaihdoksi.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    Metsänomistajat
    Massimo Reynaudo
    Petri Vanhala
    Sappi
    Kirkniemi
    Paperiliitto
    paperitehdas
    Puuteollisuus Metsätalous ja hakkuut
    Paperin ja kartongin valmistus
    Metsäteollisuus- ja -talousyritykset
    Metsä- ja paperiteollisuus
    Metsät
    Metsänhoito ja metsätalous
    Muiden paperi- ja kartonkituotteiden valmistus
    Rauma
    Italia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa