• Valon säteitä talouteen

    Taloudessa hyvät luvut tuottavat lisää hyviä lukuja.
    Pääkirjoitus
    23.11.201601:00
    MT toimitus

    Talousuutisten sävy on Suomessa syksyn mittaan muuttunut. Vuosia jatkuneen pimeyden – irtisanomisten, lomautusten ja miinuskasvun – jälkeen talouteen on alkanut pilkahdella valonsäteitä. Merkkejä paremmasta lukevat myös talousennustajat. OP:n ekonomistit nostivat tiistaina omaa arviotaan sekä kuluvan että ensi vuoden talousluvuista.

    OP uskoo Suomen bkt:n kasvavan ensi vuonna 1,4 prosenttia viennin piristyessä. Ennustetta kohennettiin parilla kymmenyksellä. Työttömyysaste laskee OP:n mukaan 8,5 prosenttiin. Merkit ovat vielä hentoja, mutta huomattava muutos talouden pitkään kaamokseen. Valonsäteisiin kannattaa tarttua, taloudessa hyvät luvut tuottavat lisää hyviä lukuja.

    Artikkelin aiheet
    Suomen talous
    talousennusteet
    OP
    bkt
    työttömyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea