Tautien ja tuholaisten ennaltaehkäisy on halvempaa kuin niiden kanssa eläminen

Kun Ruokavirasto viime viikon torstaina tiedotti Suomen ensimmäisestä afrikkalaisen sikaruton eli ASF:n epäilystä, harva asiaa seurannut yllättyi. Kesy- ja villisioille tappavan vaarallinen tauti on kolkutellut Suomen rajoja jo vuosien ajan. ASF on jälleen yksi osoitus siitä, miten vaikeaa biologiset uhat on pitää rajojen ulkopuolella maailmassa, jossa ihmiset ja tavarat liikkuvat vapaasti ‒ villieläimistä puhumattakaan.

ASF:n ohella Suomi on ponnistellut pitkään torjuakseen koloradonkuoriaista, jonka toukat voivat syödä perunan yhteyttävän lehtimassan lähes kokonaan ja näin tuhota myös kasvavan mukulasadon. Viime vuonna se teki monen vuoden tauon jälkeen paluun Suomeen, ja tänä kesänä sitä on löytynyt jo kahdeksalta perunaviljelmältä.

Viime vuoteen asti kaikki Suomesta löydetyt koloradonkuoriaisesiintymät olivat levinneet tänne ilmavirtausten mukana. Ne olivat yksittäistapauksia, jotka onnistuttiin hävittämään niin, ettei Suomeen ole tähän mennessä syntynyt pysyvää kuoriaiskantaa.

Viime vuonna Suomesta löydettiin ensi kerran talvehtineita koloradonkuoriaisia. Sen myötä kysymys ei ole enää vain siitä, kulkeutuuko kuoriaisia Suomeen, vaan siitä, pystytäänkö niiden pysyvä asettuminen estämään myös tulevaisuudessa.

Jos siinä epäonnistutaan, tuholaisen tarkkailusta ja torjunnasta tulisi entistä työläämpää ja sadonmenetyksistä koituvat tappiot kasvaisivat. Samalla viranomaisten ylläpitämä valvonta- ja torjuntajärjestelmä vaatisi yhä enemmän resursseja.

Peruna on ollut jo satoja vuosia suomalaisen ruokakulttuurin ydintä. Koloradonkuoriaisen vastaista työtä vaikeuttaa osaltaan laaja kotitarveviljely. Siinä missä ammattiviljelmät ovat jatkuvan tarkkailun kohteena, moni pihanperäviljelmä saa kasvaa katseilta suojassa. Koloradonkuoriainen ei kuitenkaan valitse lisääntymispaikkaansa sen mukaan, onko kasvuston perustanut ammattilainen vai harrastelija.

Vaikka pelkkien viljelyalojen perusteella puhutaankin vain parin prosentin siivusta kasvintuotannosta, kyse on pitkälle erikoistuneesta, investointeja ja sopivaa kasvualustaa vaativasta tuotannosta. Tuholaiselle menetetyt alat eivät noin vain ole korvattavissa.

Erilaisia uusia biologisia riesoja on aiemminkin levinnyt Suomeen. Esimerkiksi suomalaispelloille valitettavan vakiintunut hukkakaura ja viime vuosien uusi tulokas rikkakananhirssi ovat kumpikin tulleet tänne tuontisiemenen kylkiäisenä. Eläintaudeista esimerkkejä ovat lintuinfluenssat ja yksittäistapaukseksi jäänyt hullunlehmäntauti. Erityisesti lintuinfluenssan torjuntaa vaikeuttavat rekisteröintivelvoitteista viisveisaavat harrastekanalat. Kun tauti vyöryy päälle, ajantasaiset eläinrekisterit ovat arvossaan.

Ilmaston lämpenemisen myötä riskit vain kasvavat. Oman osansa viholaisten levittämisessä hoitaa kansainvälinen kauppa ja rajavalvonnan keventäminen, sillä maailma ei ole sulkeutumassa. Viljelykasvien uhkia ei vähennä sekään, että ennen muuta EU pyrkii rajoittamaan kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja muutoinkin uusia ratkaisuja syntyy hitaasti etenkin Suomen kaltaisille pienille markkinoille.

Afrikkalaiseen sikaruton osalta nyt uutisoitu epäily ei tarkoita vielä taudin väistämätöntä leviämistä Suomeen. On mahdollista, että viime viikon tapaus jää yksittäiseksi esiintymäksi, joka saadaan tehokkailla torjuntatoimilla hallintaan. Samaan tapaan ponnekasta torjuntatyötä eli valvontaa, nopeaa reagointia ja löydösten määrätietoista hävittämistä tarvitaan myös kasvintuotannossa.

Kasvinterveyden ja eläintautien torjunnassa onnistuminen mitataan sillä, miten tapausten hoidossa ja leviämisen estämisessä onnistutaan. Jokainen ajoissa havaittu koloradonkuoriaisesiintymä, jokin muu kasvintuhooja tai eläintautitapaus on muistutus siitä, että halvinta torjuntaa on ennaltaehkäisy – ja toiseksi halvinta nopea torjunta silloin, kun ennaltaehkäisy ei enää riitä.