• Kokoomus näyttää hyötyvän leikkauspolitiikasta – perussuomalaisille alkavat jo säästöt riittää

    Viime kesän rasismikohun tai edelliskesän pääministerin tanssikohun kaltaisia isoja keskusteluita ei kesän aikana ole nähty.
    Perussuomalaiset ovat tänä vuonna menettäneet kannatustaan erityisesti työntekijöiden joukossa.
    Perussuomalaiset ovat tänä vuonna menettäneet kannatustaan erityisesti työntekijöiden joukossa. Kuva: Johannes Tervo
    Pääkirjoitus|Politiikka
    9.8.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Kotimaan politiikan kesä on rajalaista käytyä vääntöä lukuun ottamatta ollut rauhallinen. Viime kesän rasismikohun tai edelliskesän pääministerin tanssikohun kaltaisia isoja keskusteluita ei kesän aikana ole nähty. Dramaattiset tapahtumat Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ovat syöneet ison osan mediatilasta. Tavallaan kyse on myös paluusta normaaliin politiikan kiihkeiden vuosien jälkeen, vaikka maailmantilanne onkin kaikkea muuta kuin normaali.

    Ylen torstaina julkaistu kannatusmittaus kertoo samaa rauhallista viestiä. Suurta muutosta puolueiden kannatuksessa ei ole tapahtunut. Pääministeripuolue kokoomus jatkaa kärjessä 21,6 prosentin kannatuksella. Kasvua edelliseen mittaukseen verrattuna on 0,4 prosenttiyksikköä. Toiseksi eniten kannatusta saa SDP, jonka kannatuslasku pysähtyi ja kääntyi pieneen kasvuun. SDP:tä äänestäisi nyt 20,4 prosenttia. Kolmantena jatkaa perussuomalaiset 15,9 prosentin kannatuksella. Vasemmistoliiton kannatuksessa ei enää näy merkkejä hurjasta eurovaalituloksesta. Puolue on kuitenkin edelleen selvästi vihreitä suositumpi. Keskustan kannatus ei puheenjohtajavaihdoksesta huolimatta ole juuri muuttunut.

    Petteri Orpo saa olla puolueensa suosioon tyytyväinen. Kurja taloustilanne, leikkaukset ja veronkorotukset syövät lähes aina pääministeripuolueen kannatusta. Kaikesta päätellen politiikka on kuitenkin juuri sitä, mitä kokoomuksen äänestäjät ovat toivoneet. Kireä turvallisuustilanne tuo kokoomukselle ulkopoliittista värisuoraa hallitsevalle kokoomukselle oman nosteensa. SDP näyttää myös toipuneen rajalakia koskevasta sisäisestä kiistelystä. Eduskuntavaalitulokseen verrattuna demarit ovat saaneet reippaasti kannatusta perussuomalaisia äänestäneiden joukosta. Keskustaan ei perussuomalaisten riveistä näytä kyselyjen perusteella olevan liikettä.

    Politiikan syksy alkaa tutuissa merkeissä

    Politiikan syksy alkaa tutuissa merkeissä. Budjettiriihessä puhutaan rahasta. Orpo on väläyttänyt lisäleikkausten mahdollisuutta. Talousoikeistolaisena profiloitunut valtiovarainministeri Riikka Purra on taas kääntynyt toppuuttelemaan säästöintoa. Syy siihen lienee gallupeissa, vaikka ei hyytyvä talouskaan tarvitse juuri nyt lisäsäästöjä.

    Lisää aiheesta
    • Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on ollut pitkällä aikavälillä laskusuuntainen. Viimeisimmässä mittauksessa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen kannatus on pienestä noususta huolimatta 44,8 prosenttia. LEHTIKUVA.

      Politiikka | Ylen kannatusmittaus: Pääministeripuolue jatkaa suosituimpana – kärkikolmikko muuttumaton

    • Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on vienyt hallituskauden alussa läpi historiallisen suuret, yhdeksän miljardin euron suuruiset leikkaukset. Tällä tietoa syksyn budjettiriihessä ei enää tehdä lisäsäästöjä.

      Politiikka | Syksyn budjettiriihessä tuskin nähdään uusia leikkauksia – oppositiosta syytös väärästä veropolitiikasta

    • Hallitus kaavailee esimerkiksi lakimuutosta, joka pienentäisi yli 200 000 eläkeläisen asumistukia. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Politiikka | Valtion ensi vuoden budjetin kasaaminen alkaa tällä viikolla Riikka Purran johdolla

    • Kansanedustaja Vesa Kallion mielestä valtiovarainministeri Riikka Purrasta (ps.) on tullut pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksessa ylintä valtaa käyttävä ylipäällikkö.

      Politiikka | Lukijalta: Valtiovarainministeristä on tullut hallituksen ylipäällikkö

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa