• Puheista tekoihin

    ”Kotimainen pellettituotanto ei riitä.”
    Pääkirjoitus
    9.11.201206:00
    MT toimitus

    Helsingin Energia aloittaa marraskuussa kahdessa hiilivoimalaitoksessa puupelletin koepoltot. Tavoitteena on, että puupelletin osuus polttoaineesta olisi tulevaisuudessa 5–10 prosenttia.

    Myös Tampereella aloitetaan pellettikattilan koepoltot joulukuussa. Vapo ja Tampereen Energiantuotanto ovat sopineet, että Vapo toimittaa Tampereelle 20 000 tonnia puupellettiä lämmityskaudessa.

    Vaikka puupelletin osuus Helsingin Energian kahdessa laitoksessa jää noin kymmeneen prosenttiin, tarvitaan pellettiä toiminnan käynnistyttyä 100 000 tonnia vuodessa.

    Helsingin Energian toimitusjohtajan Pekka Mannisen mukaan on selvää, ettei kotimainen pellettituotanto riitä, vaan pellettejä pitää tuoda muista Itämeren maista. Manninen lupaa, että lähtökohtana kuitenkin on, että kotimaista pellettiä käytetään niin paljon kuin mahdollista.

    Vapon pellettien tuotantokapasiteetti on nyt noin 250 000 tonnia, josta kotimaahan myydään tällä hetkellä vajaa puolet. Valtaosa Suomessa tuotetusta puupelletistä viedään ulkomaille.

    On hyvä, että suuret energialaitokset ryhtyvät käyttämään uusiutuvia energialähteitä. Puheista ollaan viimeinkin siirtymässä konkreettisiin tekoihin.

    Se, ettei kotimainen tuotanto riitä edes Helsingin Energian tarpeisiin, on suuri haaste kotimaisille alan toimijoille.

    Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa pitäisi kaikin keinoin pyrkiä vähentämään tuontia ja lisäämään kotimaisuusasetetta myös energiantuotannossa. Toivottavasti lisääntyvä kysyntä johtaa siihen, että kotimaiseen pellettituotantoon syntyy lisäkapasiteettia.

    PÄÄKIRJOITUSTA ON KORJATTU 9.11. klo 10.08. Korjaukset koskevat koepolttojen aloitusaikaa sekä käytettävää pellettimäärää.

    Artikkelin aiheet
    energia
    puupelletti
    pellettituotanto
    uusiutuva energia
    Marraskuun koepoltot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea